Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Muuttaako Nordean pääkonttori Suomeen? Tänään se selviää – Isot omistajat ovat ilmoittaneet tukevansa muuttoa

Nordean hallitus ehdottaa pankin kotipaikan siirtämistä Suomeen. Yhtiökokous alkaa kello 13 paikallista aikaa eli kello 14 Suomen aikaa. Aamulehti on paikalla kokouksessa ja uutisoimme kokouksen etenemisestä tuoreeltaan. Kokouksen käänteitä voi seurata Aamulehden verkkosivuilla ja sovelluksessa. Muuton perustelut Juridisesti kysymys on rajat ylittävästä sulautumisesta. Suomi on Pohjoismaista ainoa EU:n pankkiunionin jäsen. Suomessa Nordeaa koskevat pankkiunionin säädökset. Pankin hallituksen mukaan unionissa se on samalla viivalla eurooppalaisten kilpailijoidensa kanssa, koska niitä koskevat samat säännöt ja määräykset. Se lisää toiminnan ennakoitavuutta ja luo investoinneille vakaan ympäristön. Ruotsi soveltaa omia kansallisia määräyksiään. Nordea odottaa kotipaikan siirron säästävän vakausmaksuissa, talletussuojissa ja muissa siirtymävaikutuksissa yhteensä noin 0,9–1,2 miljardin euroa verrattuna siihen, että kotipaikka jäisi Ruotsiin. Hyöty tulisi viiveellä, ei ihan ensimmäisinä vuosina. Tämä arvio on esitetty tämän vuoden helmikuussa. Viime joulukuussa laskelmat näyttivät 1,1–1,3 miljardin säästöä. Ero johtuu muun muassa pankin taseeseen tehdyistä vähennyksistä. Tavallisen pankkiasiakkaan ei pitäisi huomata kotipaikan vaihtoa mitenkään. Omistajat voivat odottaa osinkovirran jatkuvan, jos luvatut säästöt toteutuvat. Vastustajien epäilyt Nordean pääkonttorin lähtö Ruotsista on saanut pienosakkaat ja osan asiakkaista takajaloilleen. Protestina muutama ruotsalainen ammattiliitto vaihtoi pankkia. Ruotsin osakesäästäjien yhdistys (Aktiespararna) on neuvonut vastustamaan muuttoa. Se on kerännyt valtakirjoja voidakseen äänestää muuttoa vastaan. Osakesäästäjien mukaan muuton ajoitus on strategisesti huono ja pankin esittämät hyötylaskelmat ylimalkaisia. Järjestö arvioi, Ruotsin hallitus ei voi ikuisesti ylenkatsoa ympäröivää maailmaa ja pankkiunionia. Se tarkoittaisi vakausmaksun alentamista, josta taas olisi hyötyä muun muassa Nordealle. Siksi nyt olisi aikalisän paikka. Muutto harmittaa ruotsalaisia omistajia myös siksi, että heidän saamat osingot saattavat veroteknisistä syistä johtuen joutua ankarammin verotetuiksi, jos Nordean kotipaikka on Helsinki. Isoista omistajista Sampo, Alecta (3.), Swedbanks Robus Funds (4.) ovat ilmoittaneet äänestävänsä muuton puolesta. Myös institutionaalisia omistaja konsultoiva ISS puoltaa muuttoa. Wahlroosin asema Yhtiökokouksessa saatetaan keskustella hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin asemasta ja palkkiosta. Oman sävynsä keskusteluun tuo varmasti se, että Wahlroos on viemässä Nordean pääkonttorin Suomeen. Periaatteessa mikään ei horjuta miehen asemaan pankin johdossa, mutta keskustelu voi olla kipakkaa. Nordean lisäksi Wahlroos on puheenjohtajana UPM:n ja Sammon hallituksissa. Hänelle arvioidaan keskittyneen liikaa valtaa. Arvion on esittänyt institutionaalisia omistajia konsultoiva ISS, jonka raportin Helsingin Sanomat oli saanut käsiinsä. ISS:n mukaan molemmat Sammon nimeämät ehdokkaat eli Wahlroos ja vakuutusyhtiö Ifin toimitusjohtaja Torbjörn Magnusson istuvat jo liian monessa hallituksessa tai toimivassa johdossa. Kannanoton painoarvoa vähentää se, että sama neuvo on esitetty useasti aiemminkin. Yhtiökokous päättää Wahlroosin palkkiosta. Hallitus ehdottaa, että hänelle maksetaan puheenjohtajuudesta 294 600 euroa. Palkkio on sama kuin aiemminkin. Nordean yhtiökokous pidetään Tukholmassa Grand hotellin talvipuutarhassa osoitteessa Stallgatan 4. Kokous alkaa kello 13 paikallista aikaa eli kello 14 Suomen aikaa. Kokousta ei lähetetä suorana verkossa. Aamulehti on paikalla kokouksessa ja uutisoimme kokouksen etenemisestä tuoreeltaan. Kokouksen käänteitä voi seurata Aamulehti.fissä ja sovelluksessa. Nordea arvioi, että kokous kestää kolme tuntia. Arvioon pitää suhtautua pienellä varauksella, koska omistajat saattavat intoutua puhumaan paljon ja pitkästi. Kotipaikan muutto on esityslistan 19. asiana. Toteutuakseen kotipaikan siirto tarvitsee vähintään kaksi kolmasosaa yhtiökokouksessa edustetuista äänistä. Heillä on valta Nordean suurimmat omistajat (% osakkeista): Sampo (21,3), Nordea Fonden (3,9), Alecta (2,9), Swdbank Robur Funds-rahastoyhtiö (2,5), Vanguard Funds (2,0), Norjan öljyrahasto (1,7), AMF Insurance&Funds (1,6), Fidelity (1,5) ja Didner&Gerge Funds (1,2). Mittakaava Nordea on Pohjoismaiden suurin pankki. Sillä on 9,6 miljoonaa henkilöasiakasta ja 580 000 yritys- ja yhteisöasiakasta. Viime vuonna Nordean liikevoitto oli 3,998 miljardia euroa.