Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Huumeiden verkkokauppa näkyi Tullin vuoden 2017 rikostilastoissa – Huumelääkkeitä takavarikoitiin yli 170 000 tablettia

Tullin haaviin jäi yli 170 000 tablettia huumelääkkeitä viime vuonna, paljastavat Tullin rikostorjunnan vuositilastot. Takavarikkomäärä on Tullille ennätyksellisen suuri, ja määrä kaksinkertaistui edellisvuodesta. Huumelääkkeillä tarkoitetaan sellaisia lääkkeitä, jotka luokitellaan huumausaineiksi. Suomalaisittain tutuin huumaava lääkeaine on buprenorfiini, paremmin tunnettuna Subutex. Myös diatsepaami on ilmennyt takavarikoissa. Valvontajohtaja Hannu Sinkkonen Tullista kertoo, että huumeiden kasvava verkkomyynti näkyy tullin takavarikoissa. Suuri osa lääkkeistä takavarikoidaan posti- ja kuriiriliikenteestä. –Suomessa on pitkään käytetty huumelääkkeitä, varsinkin Subutexia, hän sanoo. Suuri osa Subutexista tuodaan Sinkkosen mukaan Suomeen Ranskasta. –Meillähän on heroiinia vähemmän verrattuna naapurimaihimme, Subutexia taas enemmän. Tulli oli myös viime vuonna mukana kansainvälisessä, laittomaan huumelääkekauppaan liittyvässä tutkinnassa. Tulli kirjasi tutkintaoperaation yhteydessä kaikkiaan 132 huumausainerikosta ja 9 dopingrikosta. 660 kiloa hasista rekassa Tulli takavarikoi viime vuonna yli 3 100 kiloa huumeita kaiken kaikkiaan, missä oli niin ikään kasvua edellisestä vuodesta. Suomen rajalle pysäytettiin poikkeuksellisen paljon khat-huumetta ja hasista, mikä selittää takavarikkomäärän kasvua. Afrikasta tuodun khat-huumeen määrän kasvu johtuu Tullin mukaan tosin siitä, että ainetta tuotiin Suomeen aiempina vuosina kuivatettuna, jolloin se oli kevyempää. Yksittäinen suurin takavarikko oli marraskuussa tehty Suomen suurin hasistakavarikko. Turkuun saapui ajoneuvoyhdistelmää kuljettanut mies, jonka rekan perävaunun etuseinään oli kätketty 660 kiloa hasista. Tullin arvion mukaan hasiksen katukauppa-arvo olisi ollut noin 13 miljoonaa euroa. Myös doping-aineita takavarikoitiin edellisvuotta enemmän. Tupakkaa sen sijaan livahti Tullin ohi aiempaa enemmän, ja Sinkkosen mielestä tupakkatakavarikoissa olisi vielä petrattavaa. Myös nuuskatakavarikot laskivat edellisvuodesta. Suomeen kuljetetaan paljon nuuskaa Ruotsista. Tullin tietoon tulleet rikokset ovat laskeneet viime vuosina. Vielä vuonna 2013 Tulli aloitti rikosprosessin yli 10 700 rikosjutusta, kun viime vuonna tapauksia oli runsaat 9 400. Sinkkosen mukaan syynä on se, että esimerkiksi pieniä lääkejuttuja hoidetaan hallinnollisesti: asiakas menettää laittomat lääkkeet ja saa muistoksi seuraamusmaksun.