Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Päädyimme syrjäiselle parkkipaikalle, koska opettajalla oli pakottava tarve tavata minut kahden kesken

Yliopiston proffalla oli permanentatut hiukset. Mies oli vanha, olemus oli tunkkainen ja nukkavieru. Hän pyysi ystävääni keräämään kanssaan murteita viikonlopuksi jonnekin Ruoveden perukoille. Noh, se ei ollut vetovoimaisin ystävälleni esitetty tarjous sinä viikonloppuna, kutsusta oli helppo kieltäytyä. Ystävä pohti myöhemmin, että hänen gradunsa arvosana taisi jäädä alhaiseksi, koska proffa pikkusieluisuuttaan kosti vastaanhangoittelun. Ystävä valitsi kuitenkin mieluummin huonon arvosanan kuin proffan. Minun ympärilläni pörrännyt yliopiston opettaja oli selkeästi komeampi kuin permanenttimies mutta hänkin oli auttamattoman vanha. Hän oli viekas kuin kettu. Meillä oli sovittu tapaaminen opiskeluasioihini liittyen yliopistolla hänen huoneessaan. Kun menin paikalle, mies kiirehti käytävällä ja käski minun seurata perässä. Hän johdatti minut parkkipaikalle ja autoonsa. Ensimmäisenä ajattelin, että olipa hänellä rämä auto. Opettaja jutteli rennosti automatkan ajan, minä mietin, mihin ihmeeseen olimme menossa. Olimme autossa kuulemma siksi, että yliopistolla ei pystynyt keskittymään jutteluun. Tuijottelin maisemia ympärilläni ja mietin, että ehkä tämä oli joku uusi metodi kohdata oppilaita. Päädyimme syrjäiselle parkkipaikalle, jossa hän paljasti, että hänellä oli ollut pakottava tarve nähdä minut kahden kesken. Vastaukseni oli lyhyt: ”Mä haluan takasin yliopistolle nyt heti.” Mies pyysi anteeksi ja lupasi viedä minut. Hän rupatteli rennosti koko paluumatkan niitä näitä. Hän ei häkeltynyt, ei loukkaantunut, ei säikähtänyt. Olipa miehellä kova pokka, ajattelin. Syrjäisellä parkkipaikalla mielessäni ei käynyt hetkeäkään, että minun täytyisi suostua opettajani ehdotuksiin. En miettinyt opintosuorituksia, en tulevia mahdollisia työtilaisuuksia enkä hänen suosioonsa pääsyä. Mietin vain, miten ihmeessä opettajan asemassa oleva tyyppi uskalsi ja kehtasi lähestyä opiskelijaa niin häikäilemättä. Jokunen vuosi myöhemmin tapasimme. Esittäydyin, ja hän katseli minua aavistuksenomaisen hetken erityisen tarkasti. Ilmiselvästi mikään muisto hänen sisällään ei kuitenkaan herännyt eloon. Olin vieras ihminen hänelle. Nyt nämä käräytetyt ja käräytyksen uhan alla olevat hurmurit ovat ihmeissään. He eivät ymmärrä, eivät muista, eivät myönnä. Jotenkin uskon heidän vilpittömyyteensä. Heillä on sisäsyntyinen, pakonomainen usko omaan viehätysvoimaansa ja oikeutukseensa hurmata ja käyttää valtaansa. Ja kun näitä dinosauruksia nyt kaivetaan maan alta esiin, he kömpivät ihmisten ilmoille silmiään siristellen ja hämmästellen, mikä nykymaailmaa oikein vaivaa. Kirjoittaja on opettaja.