Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Syyllisyydelläkin on rajansa – en ole vastuussa huliganismista, korruptiosta enkä Lutherista

En suostu syylliseksi mihin tahansa. Olen jalkapalloihminen, mutta futishuligaanit eivät ole kavereitani eikä heidän hulluutensa ole minun hulluuttani. Esimerkiksi vuoden 1985 Euroopan cupin finaalin tapahtumat eivät olleet vikani, vaikka olen ajoittain sympatiseerannut Liverpoolia. Tuolloin Liverpoolin ja Juventuksen kannattajien välinen tappelu johti kolmenkymmenenyhdeksän ihmisen kuolemaan. En usko sitäkään, että jalkapallossa itsessään olisi jotain vikaa, vaikka jotkut ääliöt loisivat siinä. Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan korruptio ei liioin ole vikani. Vastuuni alkaa suunnilleen silloin, kun järjestämässäni kotikylän puulaakiturnauksessa aletaan pelata liian kovaa. Velvollisuuteni on huolehtia, että turnausviikonlopun jälkeen osallistujat pääsevät töihin tai kouluun. Uskontohuligaanit eivät ole vastuullani, vaikka olen luterilainen pappi. Kun he räjäyttävät pommeja Allahiksi kutsumansa jumalan nimessä, ajattelen heistä samoin kuin tuntemani ateistit. Se on silkkaa kuvotusta. Siksi olen tympääntynyt, jos joku vilkaisee minuun terrori-iskun jälkeen kysyäkseen että mitäs sanot, uskonnothan ovat tuollaisia En edusta yleisellä tasolla maailman kaikkia uskontoja. Siksi minun ei tarvitse selitellä niiden tekemisiä, joiden kanssa olen täysin eri mieltä ja jotka loisivat jumalaksi nimeämänsä ympärillä. Ei politiikassa mukana oleminenkaan tee ihmistä syylliseksi kaikkeen mahdolliseen politiikkaan. En tivaa Li Anderssonilta selitystä, kun Donald Trump on tviitannut jotain typerää. En ole vastuussa edes kaikista oman perinteeni pimeistä kohdista. Niinpä en puolustele Lutherin juutalaiskirjoituksia. Dostojevski on minulle kirjailijoista suurin, mutta hänen panslavistiset ajatukset ovat vain hänen ajatuksiaan. Sama periaate sopii historian tapahtumiin. Varmasti joku esivanhempani on tehnyt vuonna 1918 pahojaan jommallakummalla puolella, muttei minun tarvitse pyytää niitä anteeksi. Syyllisyydellä on oltava rajat. Ihmisen viaksi saa laskea vain sen, mikä on kohtuullisesti arvioiden ollut hänen vallassaan. Minulla on riittävästi tekemistä niissä pahuuksissa, joihin olisin oikeasti voinut vaikuttaa. Mielessäni on erityisesti se nuori mies, jolle viimeisen kerran tavatessamme tyydyin sanomaan: "Vaikutat kovin väsyneeltä." En arvannut, että hänen kasvojensa synkkyys oli kuolemaa, jota hän hautoi mielessään. Toista ihmistä ei voi pitää väkisin elossa, mutta ehkä jotain olisin saattanut tehdä. Kenties juuri minä olisin voinut heittää hänen tielleen ratkaisevan hiekanjyväsen, joka olisi estänyt häntä kaatumasta väärille raiteille väärän junan eteen. Kirjoittaja on rovasti.