Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

"Tämän alemmaksi tulos ei saa laskea" – mainoskampanja ja investoinnit rokottivat Pirkanmaan Osuuskaupan tuloksentekokykyä

Päivittäistavarakaupan palvelut kohentuvat Tampereen Tesomalla. Liikekeskus Westeriin sijoittuva K-supermarket avataan tänä keväänä. Pitkään ei myymälä saa olla kilpailulta rauhassa, sillä Pirkanmaan Osuuskaupan S-marketin rakentaminen pyritään aloittamaan tänä vuonna, jolloin valmista olisi ensi vuonna. Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtajan Timo Mäki-Ullakon ydinviesti on, että osuuskaupan tuotteiden tulee olla edullisia ja laadukkaita. –En usko, että samaan aikaan pystyy olemaan laadukas ja kallis. Siihen ei riitä asiakkaita, Mäki-Ullakko sanoo. Kolmen suurimman kauppaketjun eli S-ryhmän, K-ryhmän ja Lidlin edustajat kertoivat hiljattain Helsingin Sanomissa , että kilpailu kääntyy hinnoista laatuun. Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli totesi, että ylikorostuneen hintakilpailun aalto näyttäisi menneen ohi. Mäki-Ullakko sanoo, että hintojen laskeminen jatkuu, mutta samalla laatuun kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Pirkanmaan Osuuskaupassa on käynnistymässä laatuohjelma, jossa pureudutaan esimerkiksi tuotteiden käsittelyyn myymälässä, kaadetaanko hedelmät vai asetetaanko ne vahingoittumatta paikoilleen. –Laatu tarkoittaa myös sitä, että kun hankimme omenoita, määrittelemme tarkasti mikä on sokeripitoisuus, Mäki-Ullakko sanoo. Laatu merkitsee Mäki-Ullakon mukaan myös sitä, että kaupan omien merkkien suhteellinen osuus kasvaa. Tämä on yksi tapa erilaistaa valikoimaa ja erottua kilpailijoista. Viime vuonna Pirkanmaan Osuuskaupan (POK) päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 3,5 prosenttia ja kokonaismyynti ylitti ensi kerran miljardin euron rajan. Summasta päivittäistavarakaupan osuus on noin 700 miljoonaa euroa. Kasvu oli yleistä markkinakehitystä nopeampaa. –Pirkanmaalla markkinaosuutemme oli 46 prosenttia. Se on puoli prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten, sanoo Mäki-Ullakko. POK:n liikevaihto oli viime vuonna 863,9 miljoonaa euroa. Pirkanmaalla K-ryhmän vähittäismyynti oli viime vuonna 739,1 miljoonaa euroa. POK:n toiminnan liikeylijäämä oli 21,6 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 23,1 miljoonaa. –Meillä oli raskas vuosi. Tulos oli torjuntavoitto. Muutos johtuu hintojen laskemisesta, myymäläinvenstoinneista ja remonteista, Mäki-Ullakko sanoo. Hänen mukaansa tulos ei enää tämän alemmaksi saa painua. –Nyt täytyy vähän vetää henkeä ja hakea kestävää tulostasoa. Tänä vuonna suurimmat investoinnit ovat Tesoman ohella Sale Härmälänranta ja Sale Kyröskoski. Mäki-Ullakko sanoo, että kuluvana vuonna POK tavoittelee yli viiden prosentin kokonaismyynnin kasvua. POK:n pääkonttori sijaitsee Prisma Koivistonkylän yläkerrassa. Myymälässä ei ole itsepalvelukassoja, eikä niitä nopealla aikataululla ole tulossa. Tällä hetkellä on Mäki-Ullakon mukaan suuri tarve itsepalvelukassoille pienissä myymälöissä. Niissä ei tarvitse kassasaarekkeita, vaan yksittäisiä itsepalvelukassoja. –Normaalia kassaa hoitava voi työnsä ohessa valvoa viereistä itsepalvelukassaa, Mäki-Ullakko sanoo. Alkoholilain uudistus aiheutti sen, että ostohyvitystä ei saa maksaa alkoholijuomista. Aiemmin sama säännös on jo koskenut tupakkatuotteita. Koska alkoholi ja tupakka eivät kerrytä bonusta, muutetaanko bonustaulukkoa? –Keväällä on odotettavissa tähän liittyviä uutisia, sanoo POK:n toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko. Osuuskaupat jakautuvat maksamansa maksimibonuksen suhteen kolmeen kastiin. POK:ssa saa viiden prosentin bonuksen, jos kuukauden ostokset ovat 1 200 euroa. Osa osuuskaupoista maksaa saman bonuksen jo 900 euron ostoista, osa vasta 1 500 euron ostoista. Kireän linjan osuuskauppoja ovat esimerkiksi Hämeenmaa ja HOK-Elanto. Anteliasta linjaa edustaa Satakunnan Osuuskauppa ja Turun Osuuskauppa. POK:n tuleva muutos liittyy siihen, mihin maksuryhmään se tulevaisuudessa asettuu. Viime vuonna POK maksoi bonusta 30 miljoonaa euroa, mikä oli 1,1 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vähennys johtui pääosin kiellosta maksaa bonusta tupakkatuotteista. Asiakasomistajien keskimääräinen bonusprosentti oli 3,2 prosenttia. Pirkanmaan Osuuskauppa POK teki viime vuonna 863,9 miljoonan euron liikevaihdon. Kasvua edellistä vuodesta 37,3 miljoonaa euroa. Tulos oli 22,4 miljoonaa euroa, josta pt-kaupan osuus oli 18,8 miljoonaa. Toimialoista ravintolakauppa oli miinuksella. ABC-liiketoiminta oli voitollista. Henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 3 170, kasvua edellisvuodesta 164 henkilöä. Konsernilla on Pirkanmaalla noin 80 palvelupistettä. Esimerkiksi Prismoja on 7, S-marketteja 25 ja Saleja 31. Ravintoloita on 7. Automaattiasemia on 25.