Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Maarit Tolppanen, 25, voitti vuodeksi ilmaisen hotellihuoneen Helsingin Meilahdesta – Matkabloggaaja on tahkonnut voittoja somekilpailuista jo kymmenen vuotta

Anteeksi, mitä? Oleksie tosissas? Tämän lauseen rovaniemeläinen Maarit Tolppanen , 25, kuuli viime vuonna monta kertaa. Matkabloggaaja nimittäin voitti sosiaalisessa mediassa järjestetyn kuvakilpailun ja sai vuodeksi ilmaisen hotellihuoneen Helsingin Meilahdesta. Kyllä: koko vuodeksi. Halutessaan Tolppanen olisi voinut muuttaa huoneeseen vaikka asumaan ja syödä joka päivä alakerran ravintolassa yltäkylläisen aamiaisen. Rovaniemellä sijaitseva vakituinen työ kuitenkin piti naisen Lapissa. –Jos olisin ollut työtön, olisin varmasti muuttanut. Tolppanen sai ilmoituksen voitosta istuessaan työterveyslääkärin odotushuoneessa. –Yritin sanoa lääkärille, että mulla on oikeasti ihan kamala olo ja tarvitsen saikkua, mutta en voinut kuin nauraa hysteerisesti. Vesi valui silmistä, nainen muistelee. Hän ehti asua hotellissa vuoden aikana yhteensä hieman yli kuukauden, 33 yötä. Jos hotellivuorokauden keskihinnaksi laskee 100 euroa, palkinnolle kertyy arvoa 3300 euroa. 365 yölle laskettuna summa onkin sitten astetta huimempi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Vaikuttava somekilpailu-CV Hotellihuoneen voitto ei ollut ainutkertainen tapaus, eikä pelkkä onnenkantamoinen. Tolppasella on vaikuttava CV erilaisista somekilpailuista: nainen on tahkonnut voittoja jo 15-vuotiaasta saakka. Hän on matkustanut ilmaiseksi muun muassa Madridiin, Amsterdamiin ja Karibialle. Hän järjesti kilpailuvoiton avulla jopa pikkusiskon häämatkan Santorinille. Palkinto oli sen verran arvokas, että koko perhe pystyi lähtemään mukaan. Miten moinen on mahdollista? Tolppanen epäilemättä pihtaa tietoa viimeiseen asti. –En. Mulla on blogissa postaus, jossa on 17 vinkkiä somekilpailujen voittamiseksi. Käykää katsomassa sieltä. Blogilla on kuukausittain 3000–8000 yksittäistä lukijaa. Matkailualan toimijat kutsuvat Tolppasta toisinaan erilaisiin tilaisuuksiin julkaisujen toivossa. Tähän mennessä mieleenpainuvin elämys on ollut Finnairin uuden Airbus 350:n testilento Lontooseen: bloggari siemaili bisnesluokassa aitoa samppanjaa mediavaikuttajien ja tunnetun rockmuusikon seurassa. Pokkana vaan. Lentäjät kutsuivat ohjaamoon Tolppasen blogin nimi on Pää pilvissä. Nimi saa aavistuksen ironisen sävyn, kun hän paljastaa pelkäävänsä lentämistä yli kaiken. Joka kerta koneen vyöryessä kiitorataa pitkin seikkailijan valtaa väkevä kuolemanpelko. Itse asiassa hermoilu alkaa jo monta tuntia ennen lentoa. Tolppanen ei kuitenkaan anna pelon estää itseään. Pahoinvointilääkkeet ja rutiinit, kuten rentouttavan musiikin kuunteleminen nousun ja laskun aikana, auttavat. Nainen tapaa myös jättäytyä tahallaan viimeiseksi koneeseen nousijaksi, jotta voi rauhassa tiedustella henkilökunnalta, millainen lentosää on odotettavissa. Kerran lentoemännän haastattelu johti odottamattomaan käänteeseen. Lentäjät kuulivat keskustelun ja huikkasivat ohjaamosta: –Tule tänne meidän kanssa. –Oikiasti? Hölmistynyt Tolppanen astui peremmälle ja istuutui pilottien takana olevalle ylimääräiselle istuimelle. Siinä hän sai kököttää koko lennon ajan. Panoraamaikkunoista avautui henkeäsalpaava näkymä taivaalle ja maankamaraan. –Absurdeinta oli, kun nousun jälkeen lentäjät laittoivat autopilotin päälle ja kääntyivät katsomaan minua jutellakseen. Tuli tunne, että "kattokaa nyt eteenne, tässähän ajetaan kohta ojaan!" Miten pääsee halvalla maailmalle? Keskittämällä kanta-asiakasohjelmiin kertyy pisteitä, joilla voi lentää ja yöpyä halvalla. Alle 26-vuotiaat saavat lentoja halvemmalla mm. Finnarilta, SAS:ilta ja Norwegianilta. Miten tehdään vetävä matkablogi? 1) Julkaise säännöllisesti. 2) Pysy teemassa. 3) Reagoi ajankohtaisiin ilmiöihin. 4) Kerro myös henkilökohtaisia asioita, mutta teemaan liittyen. 5) Hotelli- ja kohdearvostelut kiinnostavat aina. Miten tavis saa luksusta? Tilaa kaikki mahdolliset uutiskirjeet ja hyödynnä niiden kampanjat. Voit esimerkiksi saada 800 euron sviitin 100 eurolla – tositarina vuodelta 2017.