Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampere3 on taas askeleen lähempänä – Presidentti hyväksyi korkeakouluyhteistyön mahdollistavat lait

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on vahvistanut Tampere3-korkeakouluyhteistyön mahdollistavat lait. Presidentti antoi tiistaina hyväksyntänsä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muutoksille sekä yliopistolain muutoksen voimaanpanolaille. Tampereen uusi korkeakouluyhteisö syntyy vuoden 2019 alussa. Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät uudeksi säätiöyliopistoksi, joka harjoittaa myös ammattikorkeakoulutoimintaa TAMK:n pääomistajana. Uuteen yliopistoon siirtyvät yhdistyvien yliopistojen toiminta, henkilöstö, opiskelijat ja varallisuus. –Korkeakouluyhteisön strategiaa sekä uuden yliopiston johtosääntöä ja tiedekuntarakennetta on valmisteltu laajasti koko syyslukukauden ajan. Tutkimuksen, koulutuksen ja tukipalvelujen työ- ja projektiryhmissä on tehty erinomaista työtä sen varmistamiseksi, että toiminta uudessa yhteisössä alkaa mahdollisimman sujuvasti, kertoo Tampereen korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtaja Marja Makarow tiedotteessa. Voimaanpanolain mukaan Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston hallitukset valitsevat uudelle yliopistolle siirtymäkauden hallituksen siten, että se voi aloittaa toimintansa viimeistään ensi vuoden alusta. Siirtymäkauden hallitus valitsee yliopiston ensimmäisen rehtorin ja päättää yliopiston ensimmäisen monijäsenisen hallintoelimen eli konsistorin jäsenten määrästä yliopistolain säädösten mukaisesti. Konsistorin tulee aloittaa toimintansa viimeistään huhtikuun alussa. Konsistori valitsee uuden yliopiston ensimmäisen hallituksen.