Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Intialaisravintolan pariskunta nousi Pirkanmaan kovatuloisten joukkoon – "Kirjanpitäjä sanoi, ettei ole koskaan nähnyt tällaista firmaa"

Tamperelaiset Surinder Kaur , 43, ja Jaswinder Singh, 48, ovat jo 12 vuoden ajan pitäneet Nanda Devi -ravintolaa Näsilinnankadulla. Pariskunta tekee viikon jokaisena päivänä töitä kellon ympäri. Keskiviikkona julkaistut verotiedot kertovat, että aherrus on tuottanut tulosta: Viime vuonna molemmat tienasivat ansiotuloina 185 253 euroa, minkä lisäksi Surinder ansaitsi pääomatuloa 49 678 ja Singh 49 676 euroa. Viime vuonna pariskunnan tytärtä huvitti, kun hän oli tarkistanut vanhempiensa tulot Iltalehden verokoneesta ja huomannut, että summissa oli vain muutaman euron ero. Singh kertoo, että tulot on aina jaettu tasan, koska työtkin tehdään puoliksi. Pariskunta avasi Nanda Devin vuonna 2005. Sittemmin ravintola on valittu erilaisissa äänestyksissä sekä Tampereen parhaaksi kasvisravintolaksi että parhaaksi etniseksi ravintolaksi. Anonyymeiltä ruokailijoilta internetin arviointipalvelussa Nanda Devi on saanut kiitosta aidoista mauista ja kritiikkiä liiasta tulisuudesta. Ennen Nanda Devillä oli myös sisarravintola Indian Swagath, mutta se suljettiin viime huhtikuussa. Surinder ja Singh tekevät molemmat kaikkia ravintolan työtehtäviä, ja usein työtunteja kertyy päivässä lähes 12. –Käyn välillä kotona katsomassa lapsia ja tulen sitten takaisin, Singh kuvailee. Koivistonkylässä asuvalla pariskunnalla on 15- ja 16-vuotiaat tyttäret sekä 12-vuotias poika. Singhilla on lisäksi 24-vuotias tytär edellisestä avioliitostaan. Aluksi suomalaiset vierastivat mausteita Singh on kotoisin Intian Punjabista ja muutti edellisen vaimonsa perässä Tampereelle vuonna 1992. Ensimmäisen ravintolansa hän avasi Hämeenpuistoon vuonna 1997, mutta sulki sen jo kolmen vuoden kuluttua. –Oli hiljaista, ja sopimus loppui. Ihmiset eivät olleet silloin vielä tottuneet mausteisiin, Singh arvelee. Nyt 20 vuotta myöhemmin tamperelaisille maistuu mausteinen ruoka ja asiakkaita saapuu ravintolaan kauempaakin. Suurin osa ravintolan asiakkaista pysyy vuodesta toiseen samana. –Laatu on meille tärkeää. Siksi paras mainos on asiakas, joka kertoo toiselle, että söi Tampereella hyvää intialaista, Singh toteaa. Tällä hetkellä ravintolassa on 9 työntekijää. Heistä kolme kokkia ovat tulleet Suomeen varta vasten Intiasta. Lue myös Aamulehden ravintola-arvio Nanda Devistä: Onko tänään töissä tulinen kokki? –Kokin löytäminen on vaikeaa. Joudun etsimään sopivaa Intiasta, eikä häntä voi aina tuoda Suomeen, Singh sanoo. Hän tekee edelleen itse muutaman kokin vuoron viikossa. Singh on erittäin tarkka siitä, että ruoka maistuu oikeasti intialaiselta. –Näytän kokeille, miten ruoka tehdään. Minulla on tällä hetkellä kaksi todella hyvää kokkia, joista toinen on ollut Suomessa 9 ja toinen 7 vuotta. Laajentumispaineita Singhiä harmittaa, että joskus ruuhka-aikaan kaikkia halukkaat eivät mahdu syömään. Hän laskeskelee, että ravintolassa käy päivittäin noin 200 asiakasta, joskus enemmänkin. –Aluksi oli vaikeaa, mutta nyt paranee joka vuosi. Kirjanpitäjä sanoi, ettei ole koskaan nähnyt tällaista firmaa, Singh kuvailee. Kirjanpitäjä on kehottanut pariskuntaa laajentamaan. Myös Tampereen keskustan itäpuolella asuvat asiakkaat kysyvät usein, koska ravintoloitsijat avaavat uuden ravintolan suljetun tilalle. –Haluaisin jo tehdä vähemmän töitä ja joudun ehkä jalkaleikkaukseen. Odotamme vähän, että lapset kasvavat ja mietimme sitten laajentamista. Pitää ehkä opettaa poika tekemään ruokaa, Singh naurahtaa. Lue täältä kaikki Aamulehden verojutut. Katso tästä , ketkä tienasivat yli 120 000 euroa.