Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Asiantuntija: Tästä syystä verotietojen julkaiseminen on perusteltua

Viime vuoden verotiedot julkaistaan 1. marraskuuta 2017. Saamme jälleen tietää, kuinka paljon Suomen rikkaimmat tienaavat. Vuosittain keskustellaan myös tunteikkaasti siitä, onko verotietojen käsittely julkisuudessa perusteltua. Helsingin yliopiston sosiaalityön yliopistonlehtori, valtiotieteiden tohtori ja sosiaalipolitiikan dosentti Johannes Kananen perustelee verotietojen julkaisun olevan oikeutettua: –Taloudellinen oikeudenmukaisuus on tärkeä asia. Siksi verotietojen julkinen käsittely on perusteltua. Talous on alkanut kasvaa, ja hallituksen talouspolitiikka on eduskunnan tietopalvelun mukaan tuloeroja kasvattavaa. Siksi on todennäköistä, että myös tuloerot ovat alkaneet kasvaa. Kananen sanoo, että Euroopan keskuspankin talouteen pumppaamista suurista rahamääristä valtaosa menee osakemarkkinoiden kautta kaikkein rikkaimmille ihmisille. –Talouskasvusta ja inflaatiosta on puhuttu, mutta keskustelu taloudellisesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta on jäänyt käymättä. Tuloerot kuin 1970-luvulla Suomessa veroja on alennettu johdonmukaisesti 1990-luvulta lähtien. Kanasen mukaan vuonna 2009 tuloverojen osuus bruttokansantuotteesta oli 4,4 prosenttia pienempi kuin vuonna 1990. Veronalennusten takia valtio siis menettää joka vuosi noin seitsemän miljardia euroa. Verotuksen progressio on myös pienentynyt. –Tuloerot ovat Suomessa nyt samalla tasolla kuin 1970-luvulla. Poliittiset päätökset ovat lisänneet eriarvoisuutta. Siksi on tärkeää keskustella verotuksen ja palkkojen oikeudenmukaisuudesta. Siksi on hyvä, että verotiedot ovat julkisia.