Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Älä unohda sateenvarjoa tulevina päivinä – Matalapaine ei jätä meitä ensi viikollakaan

Matalapaine pysyy tiukasti Suomen yllä, mikä vaikuttaa koko viikonvaihteen säähän. Valoa ei ole näkyvissä myöskään ensi viikolla. –Perusasia on se, että täällä on matalapaine edelleen. Siitä joudumme vielä täällä kärsimään, kertoi Forecan päivystävä meteorologi Kristian Roine perjantaiaamuna. Hän kertoo, että lauantaina sade saapuu Pirkanmaalla lännestä ja sunnuntaina etelästä. Lauantain sadealue on kapea, ja sade alkaa iltapäivällä. –Sunnuntaina sataa todennäköisesti jo aamun tunteina, Roine kertoo. Hän sanoo, että vettä tulee viisi millimetriä per päivä eli ei erityisten rankkaa sadetta. Roine ei lupaa pilvipeitteen rakoilemista ainakaan valoisaan aikaan. –Tämä on tyypillinen syksyinen sadeviikonloppu. Kyllähän meillä näitä riittää tähän aikaa, Roine tiivistää. Ensi viikko ei näytä ennusteissa viikonloppua valoisammalta.