Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

LeKi palasi Mestiksessä voittojen tielle, vaikka maalinteko oli tuskaista: "Emme saaneet sisään edes läpiajoista"

Lempäälän Kisan palasi jääkiekon Mestiksessä takaisin voittokantaan kahden tappiopelin jälkeen. LeKi kaatoi vieraskentällä Savonlinnassa SaPKon maalein 5–3 (0–0, 3–2, 2–1). –Hyvä peli meiltä, vaikka menikin vähän kireäksi, päävalmentaja Miikka Kuusela kommentoi ottelun jälkeen. Maalittoman avauserän jälkeen LeKi porhalsi reilussa kolmessa minuutissa 3–0-johtoon. Tehohetki ei kuitenkaan lannistanut SaPKoa, vaan se taisteli aina 3–3-tasatilanteeseen. –Peli oli täysin meidän näpeissämme, mutta onnistuimme saamaan vastustajan mukaan. Toisen erän alun jälkeen meillä oli runsas määrä huippupaikkoja, mutta luukut pysyivät kiinni. Emme saaneet sisään edes läpiajoista. SaPKo pääsi mukaan onnekkailla pompuilla ja yhdellä LeKin isolla virheellä. Harri Kainulainen ratkaisi pelin LeKille viimeisellä minuutilla. Voittomaali syntyi ylivoimalla. Loppuluvut viimeisteli Kristian Tanus tyhjään maaliin. Erityisen tyytyväinen Kuusela oli siihen, että LeKi pelasi vahvan neljän ketjun pelin. –Koko jengiltä suoritus oli voimallinen.