Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Olut ja viini on halvempaa Ruotsin Systembolagetissa kuin Suomen Alkossa – Länsirajallakin käy nyt viinaralli

Suomen korkea alkoholiverotus alkaa länsirajalla pohjoisessa kääntää jo viinarallin suuntaa Suomesta Ruotsiin. Lännen Median toimittajan Henripekka Kallion tekemässä selvityksessä käy ilmi, että suuri osa alkoholiostoksista tulee selvästi edullisemmaksi Ruotsin Haaparannassa kuin naapurikunta Torniossa. Länsirajalla kuluttajat ovat vuosikymmeniä tottuneet vaihtamaan maata ostosten hinnan perässä. Nyt viinanostajien virta on kääntynyt Suomesta Ruotsiin, mikä on huomattu myös Haaparannan Systembolagetissa kasvavina asiakasmäärinä. Aiemmin ruotsalaiset kävivät Suomessa ostamassa alkoholinsa ja nostivat vielä viime vuosikymmenen lopulla Tornion Alkon eniten alkoholia myyväksi kaupaksi Suomessa. Vero, valuutta ja kate vaikuttavat Suurin osa Alkon ja Systembolagetin hintaeroista selittyy alkoholiverolla, mutta myös muut tekijät vaikuttavat. Suomalaisten ostovoima Ruotsissa on kasvanut, kun euro on vahvistunut kruunuun verrattuna yhtäjaksoisesti jo neljä vuotta. Suomessa on korotettu alkoholiveroa vuonna 2008, kahdesti vuonna 2009, uudelleen vuonna 2012 ja vuonna 2014. Nyt litrasta 4,7-prosenttista olutta peritään 1,50 euroa alkoholiveroa. Ruotsissa vastaava vero on noin 0,95 euroa litralta. Alkon keskimääräinen myyntikate oli viime vuonna 17 prosenttia, kun vastaava luku Systembolagetilla on 13.