Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Kävimme katsomassa, miltä 9 000 vuotta elämää tuonut suo näyttää – oikeus myönsi turpeenottoluvan ja Kaitasuo tuhotaan

Kaitasuolle astellessa ei tarvitse hypätä ojan ylitse, metsä muuttuu luontevasti suoksi, ihan itsestään. –Kaitasuo on yksi Pirkanmaan harvoista ojittamattomista soista, jo senkin takia erittäin arvokas, sanoo edellämme harppova Juho Kytömäki . –Metsän ja suon mosaiikki on ollut tyypillistä suomalaista maisemaa ennen ojituksia. Suon huomaa alkaneen, kun saappaan alta alkaa kuulua lopsahduksia. –Boloto, tuumaa valokuvaaja Emil Bobyrev , siis suo venäjäksi. Totisesti hyvä, lettomainen sana. Ei ole huono myöskään "suo", onhan maamme nimi siitä saatu, vaikka toisinkin väitetään. Mänty ja haltia Yritämme hyppiä mättäältä toiselle, Kaitasuo on totisesti märkä. –Tämä on niin sanottu viettokeidassuo eli se viettää reunaa kohti. Kohta tulee kuivempaa, lohduttaa kevyesti kulkeva Anni Kytömäki, kun kaadan vettä saappaasta. –Saatat olla viimeinen Kaitasuohon mulannut, onnittelee Juho. Pirkanmaan luonnonsuojelupiiriä vuorotellen luotsanneet sisarukset kulkevat tottuneesti eteenpäin. –Tuo matala mänty on luultavasti lähes sata vuotta vanha, osoittaa Juho soukkaa puuta. –Paranvoi, huomaa Anni lähinnä lehmän oksennukselta näyttävän limasienen. –Para oli entisaikaan navettahaltia. Uskottiin, että se menee yöllä naapurin navettaan, imee maidot lehmistä ja on lopulta niin ähky, että lentäessään oksentaa. Siitä sienelle nimi, paranvoi, sivistää Anni meitä. Raaka raja Vastaan tulee jotain suolle tuiki vierasta: viisi korkeaa keppiä. Anni ja Juho pysähtyvät, vaikenevat pitkäksi toviksi. –Tässä se on, raja. Tämä puoli säilyy, tuo toinen puoli kaivetaan ylös. Katselemme näkymää jalkaimme alla. Kanerva, tupasvilla, lakka, variksenmarja, vaivaiskoivu, pyöreälehtikihokki, suokukka, isokarpalo, ruskorahkasammal, rusorahkasammal, pikkukarpalo ja mänty. Terveisiä KHO:lle Kaikki nämä kaunokaiset henkäilevät jalkojemme juuressa viimeistä syksyään. Pientä kaistaletta lukuunottamatta koko Kaitasuo muutetaan rahaksi. Niin että oikein kylmiä terveisiä (etenkin kihokilta) Riitalle , Mikalle , Vesa-Pekalle , Tainalle , Jannelle , Ollille ja Tuirelle , näille Korkeimman hallinto-oikeuden veijareille, jotka 18. elokuuta varmaan toisen kampaviinerin jälkeen päättivät myöntää Viipurin Turve ja Multatehdas Oy:lle luvan turpeenottoon. Kaitasuon lähes 10 000 vuoden taival päättyy kaivinkoneiden möyhennyksessä mustaksi maaksi, jossa ei kasva mitään pitkään, pitkään aikaan. Kyseessä ei ole mikään vähäinen mylläys Urjalan ja Humppilan rajamailla – turpeenottolupa on myönnetty 80 hehtaarille. 0,6 milliä vuodessa –Suon turvekerros kasvaa 0,6 milliä vuodessa. Kun Kaitasuo on tästä kohtaa noin seitsemän metriä syvä, voi laskea sen iän, sanoo Juho, tätä nykyä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin aluesihteeri. Aikamoista. Tuhannessa vuodessa suo paksunee 60 senttiä – nyt ihminen panee sen sileäksi muutamassa vuodessa. –Veikkaisin, että suon tuhoaminen vie parikymmentä vuotta. Niin kauan jatkuu rekkaralli täällä. Arvaan, että paikalliset asukkaat eivät siitä ilahdu. Lopullinen tuho Eikö mikään voi enää pelastaa Kaitasuota? –Mitään ei ole enää tehtävissä, korkeimman hallinto-oikeuden päätös on lopullinen, huokaa Juho Kytömäki. Ennen veljeään Pirkanmaan luonnonsuojelupiiriä vetänyt Anni tietää, mikä olisi saattanut pelastaa Kaitasuon. –Eräässä suon männyssä oli ennen kalasääsken pesä. Lintua ei ole kuitenkaan enää vuosiin täällä näkynyt. Kalasääsken pesintä olisi ehkä estänyt turveluvan saannin, hän tietää. Energiaa ja multaa Nyt edessä ovat irvokkaat markkinat. –Vapo kaivaa turvetta pohjoisesta, Viipurin Turve ja Multatehdas etelästä. Väliin jää pieni kajoamaton kaistale, mutta on selvää, että sekään ei säily entisellään, tietää Juho. –Voimme tietysti vielä kerran vedota Vapoon ja Viipurin Turpeeseen, mutta tuskin se auttaa. Tämä on isoa bisnestä, firmat tahkoavat turpeella valtavasti rahaa. Vapo kaivaa syvemmältä energiaturvetta, joka poltetaan voimalaitoksissa. Viipurin Turve ja Multa kaivaa pinnaläheistä turvetta ja tekee siitä etupäässä kasvuturvetta, siis multaa. –En enää aikoihin ole ostanut multasäkkejä, koska niiden vuoksi kaivetaan turvetta luonnontilaisista soista, sanoo Anni. –Olisi hienoa jos firmat alkaisivat kehittää puutarhakäyttöön uusiutuvista materiaaleista kompostoituja multia, heittää Anni liikeidean. Joet rasittuvat Juho Kytömäki kävi Kaitasuolla ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten, jolloin Vapo haki ensimmäisen kerran lupaa turpeen ottoon. –Vielä silloin voitimme taistelun. Nyt osasin pelätä, mutta toivoin silti että Korkein hallinto-oikeus olisi paneutunut valitukseemme paremmin, sanoo Kytömäki. –Ymmärrän vielä jotenkin sen, etteivät luontoarvot juristeja kiinnostaneet. Eivät harvinaiset rämekylmänperhoset, kihokkisulkaset, muurainläiskäkoit, luumittarit, ei edes tieteelle täysin uusi laji pussikoi. –Olisi kuitenkin luullut, että vesistönsuojelu vaikuttaa, mutta ei sekään. Suon kuivattamisen myötä tulevat vesivirrat ohjataan nyt muun muassa Koijokeen ja Loimijokeen. Ne ovat jo nyt niin huonossa kunnossa, etteivät kestä enää yhtään lisäkuormitusta, tietää Juho Kytömäki. KHO:n päivän kunto Miksi sitten tällainen päätös? –Hyvä kysymys. Tuntuu siltä, että korkeimman hallinto-oikeuden päivän kunto ratkaisee asian, koska päätökset eivät ole linjassa keskenään, naurahtaa Kytömäki kuivasti. –Silti kummastuttaa suuresti, että Suomessa tehdään vielä vuonna 2017 tällainen päätös, tuhotaan ojittamaton suo. Pirkanmaan soista on jo 80 prosenttia ojitettu, niitä olisi riittänyt kyllä. Juho haluaa vielä näyttää meille jotain ihmeellistä: lähteen. –Sinne on matkaa vain muutama sata metriä, hän sanoo ja lähtee harppomaan eteenpäin. Ihmeellinen lähde Muutama sata metriä on suolla melkoinen matka, mutta näky palkitsee puuskutuksen: kirkas ja ihmeen iso lähde, melkein lampi tulee yllättäen esiin puiden lomasta. –Tätä ei ole missään kartassa, niin hyvin se on piilossa. Silti se on isoin lähde, minkä minä olen missään metsässä nähnyt. Anni kumartuu juomaan vettä, Juho lähtee etsimään toista ihmettä, harsosammalta. –Lähde säästyy, mutta on vaikea sanoa, mitä tapahtuu, kun suo ympäriltä kuivataan, murehtii Anni. –Suot ovat verkostoja, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi Kaitasuon tuhoaminen saattaa vaikuttaa ikävällä tavalla jo suojeltuun Kaakkosuohon. Siellä elää muun muassa uhanalaisia suoperhosia, hän sanoo. –Täällä, huikkaa Juho, tulkaa varovasti. Ja siellä, hiirenportaiden alla ujonpuoleinen harsosammal esittelee ylpeänä vihreääkin vihreämpiä versojaan. –Se on rauhoitettu ja uhanalainen, vaarantunut laji. Jos sitä kasvaisi Kaitasuolla hankealueella, lupaa turpeenottoon ei olisi tullut, tietää Juho Kytömäki. Miksi harsosammal? No hyvä, Kytömäille asia on itsestään selvä. Mutta sanokaa meille muille; miksi ihmeessä jonkun harsosammalen säilyminen on niin tärkeää? Eihän se lopulta ole muuta kuin, no, sammalta. Anni katsoo moittien, vastaa: –Kuka osaa sanoa, missä kohtaa tulee vastaan se laji, joka ei enää voikaan jäädä välistä? Että ihminen voi sanoa, ettei juuri tällä ole mitään merkitystä. Kaikella on. Uskotaan. Hyvästelemme lähteen ja harsosammalen ja poistumme myös murheelliseksi muuttuneelta suolta. Juho kääntyy vielä metsän laidassa, katsoo Kaitasuon mäntyjä, vaivaiskoivuja, ruskeaa ja punertavaa rahkasammalta, sinisellä taivaalla liitelevää tuulihaukkaa, horisontissa häämöttävää Tuomarinsaarta, nuuhkaisee vielä suopursun tuoksua, huokaisee, sanoo: –Tänne en taida enää palata. Suo kostaa Minä ja Emil aiomme palata tänne, useasti, näyttää kaikille kuinka Andromeda polifoliat eli suokukat ruhjoutuvat kaivinkoneiden telaketjujen alle, kuinka riippasarat ja vaivaiskoivut kiskotaan juuriltaan, kuinka 9000 vuotta haihtuu savuna ilmaan. Kaitasuo kostaa vielä kadottuaankin. Kaitasuo alkoi soistua, kun alue kohosi Itämerta edeltäneestä Ancylusjärvestä reilut 9000 vuotta sitten. Vuonna 2004 Vapo haki lupaa turpeenottoon Kaitasuon pohjoispuoliskosta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi hakemuksen 2008. Vapo teki uuden hakemuksen, jonka korkein hallinto-oikeus hyväksyi 2014. Viipurin Turve ja Multatehdas haki lupaa turpeenottoon Kaitasuon eteläpuoliskosta 2014. Kaitasuo valittiin soidensuojelun täydennysohjelmassa suojelunarvoiseksi kohteeksi 2015. Tieto ei tavoittanut kaikkia viranomaisia. Korkein hallinto-oikeus myönsi luvan turpeenottoon suon eteläpuoliskosta 2017. Kaitasuo on ensimmäinen soidensuojeluohjelmassa valtakunnallisesti arvokkaaksi todettu suo, josta aletaan kaivaa turvetta. Luontojärjestöt valittivat kaikista lupahakemuksista korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti.