Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Nyyttärihäissä vierailta odotetaan ruokaa ja lahjoja: "Vieraille on tullut huono fiilis" – Asiantuntija kertoo, mikä on kohtuullista

Yhä useampi ostaa häihinsä suunnittelupalveluja. –Ensimmäistä kertaa naimisiin menevien keski-ikä on jo yli 30 vuotta. Tämä sukupolvi on tottunut käyttämään palveluita. Voi myös olla, että moni on jo siinä iässä kiihkeässä työelämässä eikä ehdi eikä jaksa järjestää kaikkea itse, pohtii Häät-lehden päätoimittaja Sari Yli-Salomäki . –Tuntuu helpommalta, että järjestämiseen varataan tietty budjetti ja sitten häät ostetaan. On vaikea sanoa prosentteja, kuinka moni käyttää palveluja, mutta palveluita ja käyttäjiä on tullut lisää. Lily Dream Weddingin yrittäjä, tamperelainen hääsuunnittelija Anu Beadle sanoo, että häiden suunnitteluun kuluu hääparilta keskimäärin 250 tuntia. Tämä tekee 40 tunnin työviikoiksi muutettuna yli puolentoista kuukauden työtä. Kilpailuttakaa hääpaikat Mitä ihmiset hääsuunnittelijalta ostavat? –Koko häiden suunnittelupalveluita ja pienempiä palveluita, kuten esimerkiksi juhlapaikkojen tai budjettiin sopivien valokuvaajien kilpailuttamista, kertoo kymmenen vuotta hääsuunnittelijana ollut, Britanniassa työnsä aloittanut Beadle. Beadle sanoo, että moni hukkuu laajaan tarjontaan eikä löydä esimerkiksi juhlapaikkojen merestä sitä sopivaa. –Hääpari ja vieraat kysyvät meiltä neuvoja myös etiketissä, vaatetuksessa, kutsujen tekemisessä ja lahjatoiveissa. Autamme vieraita etsimään hotelli- ja majoituspalveluja. Yritys vuokraa myös somistustuotteita, kuten tuolihuppuja. Häät ovat pienentyneet Häiden budjetit ovat pysyneet samoina kuin 1990-luvun alussa, mutta vieraat ovat vähentyneet tuon ajan keskimäärin 150 vieraasta nykyiseen keskimäärin 60 vieraaseen. Per häävieras rahaa käytetään siis nykyään aiempaa enemmän. –Nyt on nähtävissä, että hääbudjetit saattavat alkaa nousta, koska ihmiset alkavat uskoa omaan talouteensa. Nyt hääpari valitsee häihinsä jo aiempaa helpommin kalliita asioita, Sari Yli-Salomäki sanoo. Lässähdyksen pelko Noin 20 vuotta sitten kaikki häät olivat aika samanlaisia. –Silloin mietittiin lähinnä, mistä saataisiin käytännön puitteet kuntoon, ja jokaiselle häävieraalle tuoli. Nykyään halutaan panostaa tunnelmaan: mietitään vaikkapa istumajärjestystä, ketkä vieraat viihtyisivät keskenään, Yli-Salomäki sanoo. Hääparit miettivät myös draaman kaarta. –Juhliin halutaan ohjelmahetkiä, jotka jäävät mieleen. Ohjelmassa on yleensä yhä isompia juttuja kohti iltaa eikä tunnelman anneta lässähtää. –Juontajalla on tosi iso merkitys. Esimerkiksi bestman, kaaso tai setä tai täti voivat olla hyviä suustaan. Kun joku muu huolehtii tunnelmasta, silloin pari voi rentoutua. Hääpari haluaa erottua Nykyään häiden halutaan olevan yksilöllisiä. Hääpari satsaa nimenomaan siihen heille tärkeään juttuun; joillekin se on musiikki, mutta monille lisääntyvässä määrin ruoka ja juoma. –Tähän liittyy se yleistynyt trendi, että kotikeittiöissä kokataan yhdessä. Häävieraillekaan ei haluta tarjota yhdentekevää ruokaa. Viinikin valitaan ruoan mukaan, Salomäki sanoo. Yhä useammat häät ovat nykyään aatteelliset. –Ruoka voi olla mahdollisimman vegaanista tai teemana voivat olla kierrätyshäät tai mahdollisimman vähän hiilijalanjälkeä jättävät häät, jolloin asioita lainataan ja vuokrataan mahdollisimman paljon. Kierrätyshenkiset ostavat koristeita toiselta hääparilta, ja myyvät ne taas eteenpäin. Tarjoilua pöytiin ladossa Mikäli häiden budjetti on pieni, esimerkiksi 2000 euroa, moni päätyy pitämään joko hyvin pienet häät tai nyyttärihäät. –Muutaman vuoden ajan muodissa olleet nyyttärihäät sisältävät vanhanaikaista talkoohenkeä. Ennen maalla järjestettiin liki kaikki juhlat niin, että yksi teki yhden asian ja toinen toisen, Sari Yli-Salomäki kertoo. –Nyyttärihäissä vieraille pitäisi antaa fiilis, että se ruoka, mitä tuotte, on se häälahja. Joillekin vieraille on tullut huono fiilis, kun he ovat tuoneet nyyttärihäihin ruokaa, ja sitten on vielä odotettu lahjaa. Kohtuullisuus olisi hyvä muistaa. Trendikästä on nyt myös pöytiintarjoilu erikoisissakin ympäristöissä, kuten heinäladossa. –Ruokahifistelyn vastapainoksi monissa häissä on toisaalta hyvinkin rento meininki. Vieraat voivat tilata esimerkiksi thairuokaa tai hampurilaisia food truckista. Korjaus 31.7.2017: Korjattu, että Anu Beadle on tamperelainen. Häihin käytetään keskimäärin 8 000–9 000 euroa. Jos häämatka lasketaan mukaan, summa ylittää 10 000 euroa. Yli puolet hääkuluista menee yleensä juhlapaikkaan, ruokaan, juomiin ja mahdolliseen henkilökuntaan. Sormuksen hintahaitari on ehkä hääkuluista suurin: sormus maksaa muutamasta satasesta muutamaan kymppitonniin. Naisen hääpuku maksaa keskimäärin 900 euroa. Halvimmillaan hääpuvun saa muutamalla satasella. Kalleimmat ovat esimerkiksi 4 000 euroa. Moni mies pukeutuu häihinsä alle 500 eurolla. Loppu hääbudjetista menee ohjelmapalveluihin, kuten musiikki- ja muihin esityksiin sekä yhä enemmän koristeluun.