Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tangomarkkinoiden finaalissa nähdään kolme tuttua laulajaa Pirkanmaalta: "Tämä on pienen pojan unelma"

–En voi elää ilman tätä, kuvaa Pasi Kivimäki laulamista. Nokian oma tangolaulaja raivasi tiensä juuri Tangomarkkinoiden finaaliin viikonlopun kovassa kisassa. Tangokuningattaren kruunusta kilpailevat finaalin kärkikuusikossa myös pirkanmaalaiset Sari Hellsten sekä Mia Leivo . Valkeakoskelainen Hellsten tuli suurelle yleisölle tutuksi jo Valkeakosken kaupunginteatterin Piukat paikat -musikaalista vuonna 2012. Hellsten veti Sugarin pääroolin. –Tangomarkkinat antaa voittajilleen hyvän ponnahduslaudan uralle. Itse haaveilen paitsi täysipäiväisestä laulamisesta, myös juontamisesta ja näyttelijän työstä, Hellsten kertoo. Aamulehti tavoitti kolmikon puhelimitse tien päältä matkalla Turkuun. Finalistit lähtevät nyt yhdessä iskelmäristeilylle. Yhteinen autokyyti kuvaa suomalaisten iskelmälaulajien työtä hyvin. Rakkaus iskelmään ei ole ainoa asia, joka pirkanmaalaisia laulajia yhdistää. He kaikki ovat konkareita, jotka rinta rinnan tavoittelevat samaa haavetta: että saisi laulaa työkseen ja keikkailla. –Tangomarkkinoiden finaali on jo pienen pojan unelma. En osaa edes kuvailla, kuinka paljon se minulle merkitsee, Pasi Kivimäki toteaa. Kuningattaren kruunusta haaveilevat Leino ja Hellsten ovat tunteneet toisensa 17 vuoden ajan. Yhteinen sävel löytyi jo Ikaalisten artistikoulussa vuonna 2000. –Emme kilpaile keskenämme, vaan teemme vain itse oman parhaamme. Kyllä Suomesta löytyy tilaa kaikille hyville iskelmälaulajille, Hellsten vastaa kysymykseen siitä, miltä tuntuu nousta lavalle kisaamaan ystävää vastaan. Jokaisella finalistilla on takanaan yli kymmenen vuoden keikkatausta. Naiskaksikolla on molemmilla taustallaan myös erilaisia voittoja laulukisoista. Tangomarkkinoiden voittajalle luvataan yli 50 keikkaa kättelyssä. Ennen kaikkea tangokuninkaallisen kruunu painaisi nimen lopullisesti niin keikkajärjestäjien kuin tanssilavojen vakikävijöidenkin mieliin. Esimerkiksi Jari Sillanpää , Maarit Taavitsainen , Antti Raiski ja Arja Koriseva ovat vakiinnuttaneet paikkansa iskelmätaivaan tähtinä juuri Tangomarkkinoiden avulla. Kivimäki, Hellsten ja Leivo ovat jokainen osallistuneet kilpailuun useaan kertaan. Jokainen on laulanut kilpaa kisan loppuvaiheessa unelmastaan aiemminkin. Esimerkiksi Leivo pääsi finaaliin nyt neljättä kertaa. –Äiti sanoi, että hän maksaa minulle laulutunnit, jos lähden Tangomarkkinoille. No minähän lähdin. Siitä ensikerrasta on nyt sellainen kaksikymmentä vuotta, Leivo kertoo ja nauraa. Tangomarkkinat oli Leivolle keino päästä harjoittelemaan laulamista orkesterin kanssa. Kun omaa bändiä ei vielä ollut, kisassa sai kokeilla, miten laulu lähtee keikalla yleisön edessä orkesterin kanssa. –Tykkään laulaa tangojen lisäksi hidasta valssia, mutta kääntöpuolena rakastan myös nopeaa lattaria. Olen monipuolinen ja muuntautumiskykyinen laulaja, se on vahvuuteni, Leivo sanoo. Tangomarkkinat Seinäjoella 5.–9.7.2017. Tänä vuonna Tangomarkkinoita voi seurata AlfaTV-kanavalta. Sari Hellsten - Valkeakoski Hanna Hirvonen - Kajaani Sini Ikävalko - Helsinki Mia Leivo - Ylöjärvi Aino Niemi - Kouvola Ailamari Vehviläinen - Jyväskylä Pasi Kivimäki - Nokia Antti Kuhmonen - Helsinki Jere Laakso - Turku Teijo Lindström - Orimattila Tuomas Salminen - Mynämäki Markku Uhlbäck - Kuopio