Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Katso kuvat kaikista Jenni Haukion puvuista Niinistön kaudella – on ihastuttanut presidentin rinnalla jo kahdeksan kertaa

Linnan juhlat 2012 Sauli Niinistö ja Jenni Haukio avioituivat vuonna 2009 ja kolme vuotta myöhemmin Niinistö valittiin Tasavallan presidentiksi. Vuonna 2012 rouva Haukio emännöi Linnan juhlia ensi kertaa. Violetissa pitsissä ja printtikuviossa edustaneen Haukion puvun suunnitteli tuolloin Paola Suhonen . Linnan juhlat 2013 Vuonna 2013 itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin poikkeuksellisesti Tampere-talossa. Presidentinlinna Helsingissä oli tuolloin remontissa. Juhlien pukukoodi oli Tampereella tavallista vapaampi. Rouva Haukion yllä nähtiin yksiolkaiminen, kullanhehkuinen suunnittelija Sari Nordströmin luomus. Linnan juhlat 2014 Rouva Haukio luotti suunnittelija Sari Nordströmin kädenjälkeen taas vuonna 2014. Pelkistettyyn taivaansiniseen, lyhythihaiseen iltapukuun mielenkiintoisen yksityiskohdan tuo takana oleva valkea laahus. Linnan juhlat 2015 Aikaisempina vuosina hillityissä väreissä esiintynyt Haukio räväytti vuonna 2015 fuksianpunaisessa iltapuvussa. Puvussa oli samansävyisiä pitsiyksityiskohtia ja vuoden 2013 tapaan vain yksi olkain. Puku oli jälleen Sari Nordströmin suunnittelema. Linnan juhlat 2016 Lyhyet hihat ja ensimmäiseltä emäntävuodelta tuttu violetti tekivät paluun vuonna 2016 Haukion Linnan juhlien puvussa. Kauniisti laskeutuvan puvun helmasta pilkistää pitsiä. Haukio luotti jo neljännen kerran suunnittelija Sari Nordströmin näkemykseen. Hänen korunsa oli lisäksi suunniteltu Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Linnan juhlat 2017 Haukio suosi aiempina vuosina pääasiassa lämpimpiä, punaiseen meneviä sävyjä. Vuoden 2017 hehkuva vihreä oli siksi yllättävä valinta. Tällä kertaa asun suunnitteli Vuoden nuori suunnittelija -palkinnon saanut Heidi Karjalainen . Rouva Haukio odotti tuolloin myös presidenttiparin ensimmäistä lasta, huhtikuussa 2018 syntynyttä Aaro Veli Väinämöä . Linnan juhlat 2018 Edellisenä vuonna rouva Haukion yllä nähtiin jälleen hillitty värimaailma. Yksinkertaista siluettia piristi dekolteen kohdalle valittu läpikuultava kangas, joka kulki myös hihoja pitkin. Puvun suunnitteli Aalto-yliopiston muoti- ja vaatetussuunnittelun opiskelija Emma Saarnio . Sen materiaalina käytettiin koivusta valmistettua, ympäristöystävällistä Ioncell-kangasta, jonka suunnitteli tekstiilisuunnittelun opiskelija Helmi Liikanen .