Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Italian koronatartuntoja todennäköisesti satojatuhansia, kuolonuhreja nyt yli 6 800 – Espanjassa tilanne pahenee

Italia kertoi tiistai-iltana koronaviruksesta aiheutuneiden kuolemien nousseen maassa vuorokaudessa 743 tapauksella kaikkiaan 6 820:een. Vahvistettujen tautitapausten määrä nousi 69 176:een maanantain 63 927:stä. Maanantaina kuolleita oli tullut 602, sitä ennen sunnuntaina kuolleita oli ollut 650 ja lauantaina 793, mikä oli korkein uhriluku sen jälkeen kun tartuntatauti havaittiin 21. helmikuuta. Tuhannet tartunnat jäävät huomaamatta Koronavirustapausten määrä on Italiassa todennäköisesti kymmenen kertaa korkeampi kuin virallinen luku, kertoi tilastotietoja keräävän toimiston johtaja tiistaina. Maan hallitus valmisteli entistä tiukempia määräyksiä ihmisten pitämiseksi kotona. Koronavirukseen kuolleita on Italiassa enemmän kuin missään muussa maassa. Tuoreimpien lukujen mukaan virus on surmannut 6 077 ihmistä, vahvistettuja tautitapauksia on 64 000. Tapausten testaus on kuitenkin rajattu vain ihmisiin, jotka tulevat sairaalaan. Täten tuhannet tartunnat jäävät huomaamatta. – Todistettuja tapauksia on uskottavasti yksi kymmenestä, sanoi La Repubblica-lehdelle Angelo Borrelli , joka johtaa siviilisuojelutoimistoa. Hän siis uskoo, että tartuntoja on todellisuudessa 640 000. Tautitapausten ja kuolemien määrä nousi nopeasti neljän viikon ajan. Kasvu on hidastunut sunnuntain jälkeen. Pahimmin taudista kärsineen lombardialaisen Bergamon kaupungin pormestari Giorgio Gori uskoo epidemian hidastuneen. – Olen varovainen, sillä en halua erehdyttää itseäni, mutta samaan aikaan minulla on suuri toivo siitä, että kaksi viikkoa eristystä sekä yhä tiukemmat ehkäisytoimet tuottavat tuloksia, hän sanoi Reutersille. Espanjassa jyrkin nousu maassa Espanjassa kerrottiin tiistaina jyrkimmästä noususta koronavirustapausten määrässä. Uusia tartuntoja oli vuorokaudessa tullut noin 6 600 ja kuolemia 500. Kaikkiaan Espanjassa on tautitapauksia liki 40 000 ja kuolemia liki 2 700. Tilanne on täällä pahin Euroopassa Italian jälkeen. Maan lääkärit ja hoitajat vaativat hallitukselta lisätoimia koronaviruspandemian voittamiseksi. Heidän mukaansa noin 14 prosenttia kaikista tartunnoista on ollut hoitohenkilökuntaan kuuluvilla.