Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Tampereen raitiotien Hatanpään haaran rakentaminen alkaa tammikuussa – näin työt etenevät

Tampereen raitiotie rakennetaan linja-autoasemalle asti jo ensimmäisessä vaiheessa. Hatanpään valtatielle kulkee Taysin linja. Tampereen kaupunginvaltuusto löi suunnitelmat lukkoon maanantaina 25. marraskuuta 2019. Ratikan Hatanpään haaran rakentamisen on määrä alkaa nopealla aikataululla. Mitä seuraavaksi tapahtuu, projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen? – Tampereen Raitiotie oy tekee vielä hankintapäätöksen ja päätöksestä ilmoitetaan julkisissa hankinnoissa. Kahden viikon huomautusajan jälkeen hankinta on lainvoimainen, mikäli siitä ei ole valitettu. – Rakentaminen alkaa näkyä katukuvassa heti vuodenvaihteen jälkeen tammikuun puolella. Rakentaminen alkaa tammikuussa koko Hatanpään valtatien osuudella Hämeenkadulta linja-autoasemalle asti. Ensiksi työmaat aidataan ja toteutetaan rakentamisenaikaiset liikennejärjestelyt. Miten rakentaminen vaikuttaa bussiliikenteeseen? – Rakentamisella on vaikutusta noin puoleen Tampereen kaupunkiseudun bussiliikenteestä. Tulossa on rakentamisaikaisia reittimuutoksia ja päätepysäkkimuutoksia, myös aikatauluihin on luvassa muutoksia. – Rakentamisaikana bussit kulkevat Hatanpään valtatiellä Suvantokadun ja Hämeenkadun välillä keskustan suuntaan eli etelästä pohjoiseen. Koskipuiston pysäkki pysyy käytössä. Nykyinen Sorin aukion kohdalla oleva pysäkki siirtyy noin 250 metriä poliisiaseman eteläpuolelle. – Bussiliikenne Hämeenkadulta etelän suuntaan eli keskustasta poispäin on tarkoitus ohjata Aleksanterinkadun kautta. Näillä näkymin bussit siirtyvät Aleksanterinkadulle tammikuun puoliväliin mennessä. Aleksanterinkadulle järjestetään pysäkki Verkatehtaankadun liittymän eteläpuolelle. – Sorin aukion ympäristössä myös Suvantokatu ja Tuomiokirkonkadun jatke otetaan bussiliikenteen käyttöön. Tuomiokirkonkadun eteläpäähän tulee uusia pysäkkejä, joita käyttävät päätteinään linjat 4 ja 9 sekä linja 1 ajantasaukseen. Onko vaarana, että Aleksanterinkatu ruuhkautuu pahasti? – Aleksanterinkatua ajaa noin puolet Hatanpään valtatien bussiliikenteestä, 35–40 vuoroa tunnissa. Pysäkki tulee pitseria Napolia vastapäätä. Siinä kohtaa henkilöautoilla on myös mahdollisuus ohittaa pysäkillä oleva linja-auto. – Aleksanterinkadulta poistetaan kadunvarsipysäköintiä, varsinkin viistoparkit. Liikennevalo-ohjausta säädetään niin, että bussit pääsevät Aleksanterinkadulta sujuvasti liittymään Hatanpään valtatielle. Rakentamisenaikaisia kiertoliittymiä myös mietitään. Onko rakentamisella muita vaikutuksia kulkemiseen? –  Jalankulkuväylät kapenevat ja käyttöön otetaan kiertoreittejä, joiden järjestelyistä ilmoitetaan töiden edetessä. Pyöräily ohjataan pois Hatanpään valtatieltä. – Työn aikana Koskikeskuksen ja kauppakeskus Ratinan pysäköintitalot ovat käytössä normaalisti, mutta kadunvarsipysäköintiä joudutaan rajoittamaan. Huoltoliikenteen pitää päästä kulkemaan. Millä aikataululla rakennustyöt etenevät? – Hatanpään valtatien raitiotien rakentamistyöt on tarkoitus toteuttaa neljässä päävaiheessa vuosina 2020–2022. – Ensimmäisenä valmistuu Hämeenkadun ja Suvantokadun välinen osuus,​ jolla raitiotie-​ ja bussiliikenteen on tarkoitus toimia vuonna 2021. – Tavoite on, että koko Hatanpään valtatien raitiotieinfrastruktuuri,​ mukaan lukien raitiotiepysäkki Sorin aukion kohdalla ja ratavaihteet linja-​autoaseman kohdalla,​ on valmis vuoden 2021 loppuun mennessä. Taysin linjan piti alun perin käydä kääntymässä Pyynkintorilla, mutta nyt se jatkaakin linja-autoasemalle. Mihin päätepysäkit tulevat? – Alun perin oli tarkoitus, että sekä Hervannan että Taysin linjat liikennöivät Pyynikintorille. Nyt sinne jatkaa vain Hervannan linja, jonka päätepysäkki tulee Pirkankadulle Pyynikintorin kohdalle. – Päätepysäkin takana on vaihteet, joissa raitiovaunu vaihtaa vaihdetta. Tampereen raitiovaunuja voidaan ohjata molemmista päistä, joten päätepysäkeille ei tarvita erillistä kääntölenkkiä. – Samanlainen raitiovaunujen päätepysäkki tulee myös Hatanpään valtatielle Sorin aukion kohdalle. Raiteenvaihto tapahtuu linja-autoaseman kohdalla. Sorin aukion pysäkki palvelee Taysin raitiolinjan päätepysäkkinä siihen asti, kunnes raitiotietä mahdollisesti jatketaan etelään.