Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Lempäälän kouluissa on nyt todella ahdasta – kolmas yläkoulu rakennetaan keskustaan, tällainen siitä tulee

Lempäälän Hakkarin ja Sääksjärven yläkoulujen oppilasmäärät ovat tällä hetkellä niin suuret, että kunta joutuu rakentamaan kolmannen yläkoulun kunnan keskustaan. Entisen lukion tontille kanavan varteen kahden vuoden kuluttua valmistuva Kanavan koulu tarjoaa helpotusta 450 oppilaan verran. Lempäälän sivistysjohtajan Nina Lehtisen mukaan tilapäistä opetustilaa on jouduttu järjestämään sekä suuren oppilasmäärän että sisäilmaongelmien takia. – Sääksjärven koulussa on nyt 850 oppilasta. Sisäilmaongelmien takia tontille on jouduttu järjestämään kahdeksan luokan väistötila ja lisäksi kaksi väistötilaa palvelee kasvanutta oppilasmäärää. Hakkarin 650 oppilaan koulussa puolestaan on käytössä seitsemän lisäluokkaa, Lehtinen sanoo. Uusi kuusisarjainen yläkoulu Opetuspäällikkö Marko Lahtisen mukaan erityisesti yläkouluikäisten määrä on Lempäälässä kasvanut voimakkaasti, joten uutta opetustilaa tarvitaan. – Kanavan koulu on suunniteltu kuusisarjaiseksi niin, että luokissa on 25 oppilasta, joten oppilasmäärä on enimmillään 450. Uuteen kouluun on suunniteltu tulevan jatkossa oppilaita Kelhon, Mattilan, Lastusten, Lempoisten, Säijän, Nurmen ja Kuokkalan kouluista. Henkilökuntaa on noin 60. Julkisivu tehdään massiivihirrestä Uuden yläkoulun myötä koulupiirirajoja on määrä muuttaa lukuvuoden 2021–2022 alusta lukien. Uusi koulu rakennetaan opetuspäällikkö Lahtisen mukaan betonirunkoisena, mutta koulun julkisivu toteutetaan massiivihirrestä. Liikuntatilat tehdään kanavan puoleiseen päätyyn ja urheilukenttä koulukompleksin toiseen päähän. – Haemme toteutukseen erillistä valtionavustusta. Toistaiseksi ei ole tiedossa, miten se mahtuu opetus- ja kulttuuriministeriön määräraharaamiin, sanoo Lahtinen. Tilojen suunnittelussa on kuultu käyttäjiä. Sisäilmaratkaisuihin ja muunneltaviin tiloihin on haettu parhaita esimerkkejä aiemmin toteutetuista kouluhankkeista. Lempäälän yhdyskuntalautakunta hyväksyi Kanavan koulun suunnitelmat ja noin 14 miljoonan euron kustannusarvion kokouksessaan tällä viikolla. Työt tontilla käynnistyvät syys-lokakuussa ja koulu valmistuu syksyyn 2021 mennessä. Sääksjärven yhtenäiskoulun oppilasmäärä pienenee noin sadalla uuden koulun valmistumisen myötä. Lue myös: Lempäälän Sääksjärven koululla mittava sisäilmaongelma – kymmenen luokkaa joutuu evakkoon väistötiloihin