Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Muuri murtui 30 vuotta sitten, ja sain sukupolvikokemukseni

Mikä on sinun sukupolvikokemuksesi? Jälleenrakennus, Vanhan valtaus, kuulento vai lama? Ajatus sukupolvi- tai avainkokemuksesta on peräisin saksalaiselta sosiologilta Karl Mannheimilta (1893–1947). Hän ajatteli, että ryhmän sitoo yhteen sama ikä ja yhteisen kokemuksen luoma yhteenkuuluvuuden tunne. Mannheimin mukaan ihmisen on vastaanottavainen avainkokemuksille erityisesti 17–25-vuotiaana. Sukupolvikokemukseksi on sittemmin kutsuttu milloin mitäkin. Oma ikäluokkani, 1970-luvulla syntyneet, on nimetty lamasukupolveksi. Me olemme sukupolvi, joka tuli työelämään keskellä syvintä lamaa 1990-luvun alussa – tai sitten ei tullut. Tässä piilee kapean sukupolviajattelun heikkous. Avainkokemukset eivät ole läheskään aina koko ikäluokan jakamia. Itse asiassa yksilöiden kokemukset samasta tapahtumasta tai ilmiöstä voivat olla hyvin erilaisia. En varmasti ollut ainoa sukupolveni edustaja, joka opiskeli lama-ajan ja valmistui työelämään, kun pahin oli jo ohi. Itse asiassa olen koko aikuisikäni ajatellut, että minun sukupolveni avainkokemus on Berliinin muurin murtuminen. Siitä tulee tällä viikolla, 9. marraskuuta kuluneeksi 30 vuotta. Tänä syksynä olen avautunut tästä kokemuksesta lähipiirilleni. Olen yrittänyt etsiä Mannheimin todistamaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja todisteita sille, ettei muuri ole vain henkilökohtainen päähänpinttymäni. Muutama tuttava on nyökytellyt ymmärtäväisesti. "Se oli tosi toiveikasta aikaa. Ajateltiin, että nyt on demokratia voittanut lopullisesti", eräskin muisteli. Sitten nauroimme kuivasti päälle, voittipa todellakin. Olen tosin saanut toisenlaisiakin vastauksia. "En muista uutisia muurin murtumisesta", tuttavani sanoi, "sen sijaan muistan Kiinan verilöylyn samalta vuodelta ja Ceaucescujen murhat Romaniassa." Kolmas väitti, että eli niin villiä nuoruutta, että ei muista piitanneen uutisista. Jatkoin selvittelyä internetissä. Löysin EU-komissaariehdokas Jutta Urpilaisen haastattelun Demokraatti -lehdestä ja Suomen Kuvalehden vastaavan päätoimittajan Ville Pernaan kolumnin. Molemmat todistivat, että Berliinin muuri on heille sukupolvikokemus. Miksi juuri muurin murtuminen olisi sukupolvikokemus? Ehkä siksi, että se oli yllättävä, tunteikas ja konkreettinen tapaus. Sellaisena siitä tuli yhden aikakauden, kylmän sodan, päättymisen symboli. Tästä historian hetkestä on palanen myös Tampereella. Torstaista lähtien sen ääressä, Sampola-rakennuksen edustalla, voi käydä muistelemassa, mitä itse ajatteli silloin, kun muuri murtui. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja ja toimitussihteeri.