Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen ammattikorkeakoulun pitkäaikainen rehtori ja toimitusjohtaja Markku Lahtinen jättää tehtävänsä

Tampereen ammattikorkeakoulun pitkäaikainen rehtori ja toimitusjohtaja Markku Lahtinen , 61, jää pois Tamkin palveluksesta vuoden loppuun mennessä. Lahtinen on toiminut korkeakoulun rehtorina vuodesta 1997. Hänet valittiin nykymuotoiseen, monialaiseen Tamkin rehtoriksi ja toimitusjohtajaksi vuonna 2009. Tuolloin Tampereen ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulut fuusioituivat. Nykyisin Tampereen ammattikorkeakoulu on osa Tampereen korkeakouluyhteisöä. Lahtinen sanoo ammattikorkeakoulun tiedotteessa, että on valmistautunut useiden vuosien ajan siihen, että hän ehtii tehdä muita töitä vielä ennen varsinaista eläkeikää. – Aloittaessani rehtorina yli 22 vuotta sitten kerroin läheisille työtovereille, että en tule jäämään rehtorin tehtävistä vanhuuseläkkeelle, Lahtinen sanoo tiedotteessa. – Ihan ensimmäisenä on odottamassa taimikonhoitotyöt ja pari pientä hankintatyönä tehtävää harvennuskuviota. Jatkossakin tulen toki toimimaan muutamissa koulutusta ja opiskelijoita tukevissa yhteisöissä erilaisissa luottamustehtävissä, Lahtinen kuvailee. Lahtinen ilmoitti suunnitelmistaan Tamkille torstaina. Lahtisen työsopimus jatkuu vuoden loppuun. Siihen mennessä uusi rehtori ottaa vetovastuun.