Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Hallitus jatkaa, eduskunta pui välikysymystä tiistaina – Näin pirkanmaalaiset kansanedustajat ennustavat pääministeri Antti Rinteen kohtaloa

Sunnuntaina puolille jatkuneista neuvotteluista tihkui niukasti tietoa. Valtioneuvosto twiittasi noin puoli kahdentoista aikaan, että: "Hallituspuolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat kävivät keskustelun poliittisesta tilanteesta. Hallitus valmistautuu vastaamaan välikysymykseen tiistaina." Helsingin Sanomien tietojen mukaan Posti-kiistan käsittely jatkuu puolueissa maanantaina. Kysymme sunnuntaina pirkanmaalaisilta kansanedustajilta arvioita pääministeri Antti Rinteen (sd.) ja hallituksen tulevaisuudesta. Kokoomuksen pitkäaikainen pirkanmaalainen kansanedustaja Arto Satonen arvioi Antti Rinteen kohtalon olevan nyt pitkälti riippuvainen keskustan kenttäväen kannanotoista. –  Ratkaisevaa on, millaista viestiä keskustan kentältä tulee ja kuinka yhtenäistä se on. Satonen uskoo hallituspuolueiden tulevan eduskunnan keskiviikon välikysymysäänestykseen yhtenäisellä näkemyksellä Rinteen kohtalosta. Hän pitää todennäköisenä, että Rinne saa jatkaa tai vain pääministeri vaihtuu. Koko hallituksen vaihtuminen on hänen mukaansa huomattavasti epätodennäköisempää, mutta mahdollista sekin. –  Hallitus on toiminut vasta niin vähän aikaa, etten pidä sen kaatumista todennäköisenä. Satonen katsoo, että jos ennen muuta keskusta antaa Rinteen jatkaa, se samalla ryhtyy Rinteen takuumieheksi hallituksen toiminnan loppuajaksi. Arto Satosen mielestä keskustan ja demareiden väleihin tuo jännitettä niiden erilainen suhtautuminen siihen, mikä on hallituksen rooli työmarkkinakysymyksissä. –  Valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) mielestä hallituksella ei pitäisi olla työmarkkinakysymyksissä mitään roolia, Rinne taas on ennen postikiistaakin ottanut niihin kantaa. ”Ei tämä ole sen tason asia, että pääministeri vaihdetaan” Sdp:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, pirkanmaalainen kansanedustaja Ilmari Nurminen sanoo, ettei sdp:ssä millään tavoin spekuloida pääministeri Antti Rinteen asemalla. Nurminen uskoo pääministeri Rinnettä koskevan kohun laantuvan, kun hallituspuolueiden puheenjohtajat pääsevät käymään rauhassa läpi, mitä on tapahtunut ja mitä pitää tehdä toisin, että vastaavalta vältytään. –  Ei tämä ole sen tason asia, että hallitus kaatuisi tai pääministeri vaihdettaisiin. Varmaan jotain säröjä tästä on syntynyt, mutta kun ne käydään läpi, hallituksen toiminta jatkuu. Nurminen sanoo ihmettelevänsä tapauksesta noussutta kohua ja katsoo postilakon kaikesta huolimatta päättyneen hyvin. –  Kansalaisten näkökulmasta ihmetyttää, miksi tämä on nyt noussut niin isoksi asiaksi. Nurminen ennustaa, että eri alojen työehtosopimusneuvotteluista tulee vaikeat, mutta ei katso tämän olevan seurausta hallituksen ja Rinteen toiminnasta postilakossa. –  Eduskunnan tehtävä on lainsäädännöllä vahvistaa työelämän pelisääntöjä ja kieltää esimerkiksi alipalkkaus ja työehtoshoppailu. Plussat ja miinukset ”Aikamoinen lausuntoautomaatti” Opposition ja hallituspuolue sdp:n pirkanmaalaiset kansanedustajat Arto Satonen, Ilmari Nurminen ja Veijo Niemi arvioivat Antti Rinteen vahvuuksia ja heikkouksia näin: Arto Satonen (kok.): Antti Rinne on voimakastahtoinen poliitikko, jolla on vahva ideologinen näkemys. Ay-tausta korostuu hänen toiminnassaan ja kannanotoissaan. Rinteen toiminnassa on kaksi piirrettä, jotka poikkeavat aiempien pääministereiden toiminnasta: hänellä on halukkuutta mikromanageeraukseen ja hän on aikamoinen lausuntoautomaatti. Eduskunnassa on keskusteluttanut se, että Rinne lupasi ennen vaaleja paljon. Vaaleissa on ennenkin annettu lupauksia, joita ei ole pystytty pitämään, mutta Rinne teki tässä varmaan ennätyksen. Hän vieläpä antoi hyvin konkreettisia lupauksia, kuten lupaus eläkeläisten vappusatasesta. Ilmari Nurminen (sd.): Antti Rinne on hoitanut työnsä hyvin. On tehty erittäin hyvä hallitusohjelma, jossa osoitetaan lisää rahaa esimerkiksi koulutukseen, työttömien aktiivimalli perutaan ja pienituloisten ostovoima paranee. Nyt ollaan vasta alkumetreillä ja kädenjälkemme alkaa vasta näkyä. Rinteellä on hyvät arvot, hän on kuunteleva, reilu, oikeudenmukainen ja hänen sanaansa voi luottaa. En ala arvioida hänen heikkouksiaan. Tehtäväni on antaa puolueen puheenjohtajalle ja pääministerille täysi tukeni. Veijo Niemi (ps.): Miinuspuolelta päällimmäisenä tulevat mieleen Antti Rinteen epäselvät kannanotot esimerkiksi eduskunnan täysistunnoissa. Hän tuntui postikiistassa olevan edelleen ay-pomo eikä pääministeri. Rinteen luulisi pääministerinä vetävän selkeästi hallituksen linjaa eikä antavan erilaisia selityksiä ja vastauksia. Toivon jämptimpää toimintaa ja selkeän pääministeriroolin ottamista. Pluspuolia en äkkiseltään löydä: varmaan Rinne parhaansa yrittää ja tekee.