Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Miten voimme välttää tämän jokakeväisen euroviisupettymyksen? Otetaan katsojilta kaikki valta pois

Tässä sitä taas ollaan. Suomea ei nähdä euroviisujen finaalissa. Daruden ja Sebastian Rejmanin urakka päättyi tiistai-illan semifinaaliin. Suomen esitys meni niin hyvin kuin se saamillaan eväillä voi mennä. Harmi vaan, että niitä eväitä oli juuri niin vähän kuin etukäteen aavisteltiinkin. Euroviisujen kaltaisessa sirkuksessa on tosi huolestuttavaa, jos esityksestä ei jää oikein mitään mieleen. Kappale ei jää soimaan päähän ja tunnin päästä esityksen yksityiskohdat ovat kadonneet mielestä – paitsi ehkä laulajan jännittävä housuvalinta. Viimeistään siinä vaiheessa, kun vaikkapa Australian laulaja Kate Miller-Heidken näyttää leijuvan ilmassa tasapainotellessaan jonkinlaisen pylvään päällä tai Islannin Hatari kiemurtelee nahka-asusteissaan kuin kidutettuna, tajuaa, että vähemmän ei ole enemmän. Jo etukäteen Suomi sai kritiikkiä siitä, että koko esityksen pääasia eli Darude oli piilotettu lavan sivustalle, ja isoimman huomion sai Sebastian Rejman. Kansainvälistä menestystäkin saavuttanut Darude kuitenkin oli se, millä tämä esitys olisi edes teoriassa voitu myydä. Tavallaan Daruden kappaleessa on ihan hieno sanoma, kun se muistuttaa, miten käännämme katseemme pois maailman ongelmista. Sen verran häilyväksi sanoma kuitenkin jäi, että moni kuulijoista tarttui vain sanapariin Look Away , katso toisaalle. Ja pian sosiaalinen media jo täyttyikin kuittailusta, että kyllä tämän esityksen aikana katsookin mielellään muualle. Hanna Pakarinen oli Helsingin euroviisuissa vuonna 2007 saman väärintulkinnan uhri. Leave Me Alone , jätä minut rauhaan, hän lauloi. Ja äkkiäkös vääräleuat totesivat, että ei tarvitse pyytää kahta kertaa. Koska Suomi on jo tottunut ankeaan viisumenestykseen – 2010-luvulla finaalissa on oltu vain neljä kertaa – tästäkin noustaan. Purnauksen saattelemana, mutta silti katse käännetään jo ensi vuoden viisuihin. Mitä sitten pitäisi tehdä, ettei ensi keväänä olla jälleen näin murheellisissa tunnelmissa? Vaihtoehtoja on kaksi. Ensimmäinen on, että lisätään katsojien valtaa. Luovutaan pari kertaa testatusta ja ei ainakaan tällaisenaan niin toimivaksi osoittautuneesta kutsukilpailusta ja annetaan katsojien valita sekä esittäjä että kappale. Jos riittävän pitkälle mennään, yleisö voisi hoitaa myös esikarsinnan. Kaikki mukaan pyrkivät kappaleet julkisiksi, yleisö äänestämään suosikkiaan ja sitten lopullinen kilpailu UMK-finaaleineen parhaiten sijoittuneiden kesken. Kansa on puhunut alusta loppuun, joten pulinat pois. Tai sitten toinen vaihtoehto, jonka kannalle alan kallistua yhä enemmän: otetaan yleisöltä valta kokonaan pois. Yle voi valita sopivaksi katsomansa artistin, antaa tämän tehdä tai teettää hänelle euroviisuihin sopivan kappaleen ja säästää vielä UMK- tai viisukarsintarahat kunnon lavaspektaakkelia ja markkinointia varten. Eipä siinä paljon hävittävää olisi, vaikka tätä kokeiltaisiin seuraavaksi.