Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Manse PP:n Henna Peltokangas loisti Itä-Lännessä ja oli lähellä kunnaria: ”Kyllä se jäi kaivelemaan” – Länsi voitti jo yhdeksännen kerran peräkkäin

Naisten pesäpallon Itä-Länsi oli lauantaina aina toiselle jaksolle saakka ulkopelin juhlaa, kun Länsi voitti 58:nnen arvo-ottelun jo yhdeksännen kerran peräkkäin jaksovoiton 1–0 (2–1, 4–4). Ottelun ratkaisijaksi nousi Lännen Janette Lepistö , joka löi toisella jaksolla kolme vastustamatonta kotiutusta. Näin ollen toinen jakso päättyi tasalukemiin 4–4 ja Lännen voittoon, sillä Susanna Puisto takasi ensimmäisen jakson kotiutuksellaan jakso- ja otteluvoiton Lännelle. Vaikka ottelu oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla ulkopelin juhlaa, mahtui mukaan myös loistavia sisäpelisuorituksia. Niitä esitti erityisesti ottelun parhaimpiin pelaajiin lukeutunut Manse PP:n Henna Peltokangas , joka pelasi Idän joukkueessa ykköskärjen etenijänä lähes 90 prosentin tehokkuudella. Peltokangas löi peräti kahdeksan kärkilyöntiä ja toi kaksi juoksua. – Tänään oli kyllä hyvä päivä mailan varressa. Olen kyllä tyytyväinen, oli itsevarma olo läpi pelin, Peltokangas kommentoi Aamulehdelle . Peltokangas oli lähellä myös kunnaria ensimmäisellä jaksolla. Kakkospuolelta läpi viuhunut pallo kuitenkin hipaisi sen verran kenttää ympäröinyttä aitaa, että kunniakierros jäi tällä kertaa haaveeksi. – Kyllä se jäi kaivelemaan. Tajusin, että olisin ehkä kerinnytkin juosta kunnarin, mutta en tiennyt, että se meni sen verran aidan alle, että sitä jäätiin kaivelemaan, hän sanoi. Sisäpeli avautui toisella jaksolla Ottelu alkoi sisäpelin osalta nihkeästi. Siitä pääsivät nauttimaan Idän ja Lännen lukkarit Mari Mantsinen ja Jenna-Kammi-Rahnasto , jotka tekivät kumpainenkin paloja taktisilla väärillään. Peltokangas arvelee, että ottelun alun nihkeä sisäpeli johtui osittain jännityksestä ja uusista joukkuekavereista. – Se on aina erilaista pelata näin isolle yleisömäärälle. Myös merkkiin piti keskittyä eri tavalla, Peltokangas sanoi ja viittasi yli 3900 katsojan yleisömäärään. Ensimmäisellä jaksolla näkyikin jännittyneisyys, sillä jakson kolmesta juoksusta kaksi tulivat ulkopelivirheiden avustamana. Seinäjoelle saapunut pesäpallokansa saikin nauttia sisäpelin onnistumisista kunnolla vasta toisella jaksolla, jolloin arvo-ottelun joukkueet rakensivat kumpainenkin ensimmäiseen vuoropariin palottoman ajolähdön. Sen jälkeen lyönneissä näkyi aiempaa enemmän päättäväisyys. Toisen jakson ilotulituksen aloitti Idän Emma Körkkö ja Jutta Myllyniemi , joiden onnistumiset veivät lukemat 2–0:aan. Länsi ei kuitenkaan jäänyt jälkeen, kun lyöjäkuningatar Janette Lepistö pääsi vauhtiin ja löi lukemat 4–3:een. Vaikka toiselle jaksolle Idän lukkariksi vaihdettu Manse PP:n Senni Sallinen (yksi lyöty ja tuotu) tasoittikin neljännessä vuoroparissa ottelun upealla kumurallaan, ei Itä onnistunut viemään ottelua supervuoropariin. ”Oli hieno fiilis läpi ottelun” Länsi pääsikin nauttimaan jo yhdeksännestä perättäisestä arvo-ottelun voitosta naisten puolella. Voitto oli Lännelle jo kautta aikain 30:s, joten Länsi johtaa kaikkien aikojen tilastoa voitoin 30–25. Manse PP:n muista Itä-Länsi-pelaajista Ida Lähde pelasi ykköskärjen vaihtajana ja löi viisi kärkilyöntiä. Ensimmäistä kertaa arvo-ottelussa pelannut Anna Ala-Kauhaluoma onnistui puolestaan kolmen kärkilyönnin arvoisesti. Etelä-Pohjanmaan Ylihärmästä kotoisin oleva Peltokangas myöntää, että Itä-Lännen pelaaminen erityisesti Seinäjoella lähellä kotimaisemia oli erityisen mukavaa. – Tapahtuma oli erittäin hieno ja oli hieno fiilis läpi ottelun. Meillä on ollut muutenkin eilisestä asti hyvä pöhinä ja yhteishenki Idän joukkueen kanssa, vaikka joukkue on koottu monista eri joukkueista, Peltokangas tiivisti. Juttua muokattu 6.7.2019 kello 18.25: Lisätty Henna Peltokankaan kommentit ottelusta.