Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Yhden hengen huoneita, vähemmän toimistoja ja mahdollisuus myöhäisempiin poliklinikka-aikoihin – Näin Taysin uudistamisen suunnitellaan etenevän seuraavaksi

Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) uudistaminen on nyt noin puolivälissä, arvioi Tays tiedotteessaan. Seuraavaksi vuorossa ovat keskussairaalan vanhimmat rakennukset A, B, P ja K, joiden rakentamiseen ja suunnitteluun on valittu suunnitteluryhmä. Uudistuksen loppuvaihe kattaa vanhimpien rakennusten uudisrakentamisen ja korjaamisen. Taysin tiedotteen mukaan rakennukset on valmistettu 1960-luvulla, eivätkä ne enää vastaa nykyisiä tarpeita. Suunnittelun ja sen pohjalta tehtävien muutostöiden arvioidaan vievän vielä ainakin toiset kymmenen vuotta. B-rakennuksen kohtalo harkinnassa Suunnittelu käynnistyy vuoden 2021 alussa, ja siitä vastaa rakennuttajatoimisto HTJ oy:n kokoama suunnitteluryhmä. Investointiesityksen on tarkoitus tulla päätettäväksi joulukuussa 2021 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustoon. Yksi tulevia suuria päätöksiä tulee olemaan ikonisen B-rakennuksen kohtalo. Kookas B-rakennus sijaitsee keskellä keskussairaalan aluetta, ja sen kuntoa on selvitetty jo aiemmin. Todennäköisiksi vaihtoehdoiksi on ehdotettu rakennuksen purkamista tai muuttamista toimistokäyttöön. Työryhmä selvittää eri vaihtoehtojen kustannuksia. Kehitysjohtajan viransijainen Arto Ranta muistuttaa, että B-rakennuksen julkisivu on suojeltu, ja se on otettava huomioon arviossa. – Pitää olla hyvin perusteltu käsitys esimerkiksi korjaamisen kustannuksista, että voimme lähteä tällaista edes esittämään. Se on oikeastaan tavoitekin: tiedetään, mitä korjaus maksaa, ja jos se osoittautuu erityisen kalliiksi, silloin sitä voidaan viedä eteenpäin myös sitä kautta, mitä suojeltu julkisivu tarkoittaa. Esimerkiksi Hervantaan päin B-rakennuksen valtaisa julkisivu on monelle tamperelaiselle tuttu näky. Toimistoja vähennetään 40 prosenttia Merkittävimmät suunnitellut muutokset ovat toimistotilojen karsiminen, poliklinikka- ja leikkaussalien tilan pienentäminen sekä vuodeosastopaikkojen muuttaminen yhden hengen huoneiksi. Taysin tiedotteen mukaan suunnittelussa pyritään karsimaan toimistotilaa jopa 40 prosenttia etätyön lisääntymisen ja työpisteiden yhteiskäytön vuoksi. Poliklinikka- ja leikkaussalien tiloja on tarkoitus vähentää 20 prosenttia tehostamalla tilankäyttöä. Tavoitteena on myös pitää puolet poliklinikoiden vastaanottotiloista käytössä iltaisin kello 18 saakka. – Pääsääntöisesti poliklinikkojen ja leikkaussalien toiminta päättyy virka-ajan loppuessa neljän maissa, Ranta sanoo. Rannan mukaan asiakaspalautteessa on toivottu, että poliklinikka-aikoja olisi myös työpäivän jälkeen virka-ajan ulkopuolella. Tulevaisuudessa tilojen käyttöastetta halutaan lisätä niin, että toiminta alkaa aamulla ja päättyy myöhemmin illalla. Yhden hengen huoneet tuplaisivat tilantarpeen Vuodeosastopaikkojen määrä ei nouse, vaan pikemminkin laskee. Vuodeosaston tilantarve kuitenkin kasvaa siksi, että 70 prosenttia potilashuoneista pyritään muuttamaan yhden hengen huoneiksi. Vuodepaikkojen määrä vähenee Rannan mukaan noin 15 prosenttia. Tilaa kuitenkin tarvitaan kaksinkertainen määrä, jos yhden hengen huoneita lisätään suunniteltuun 70 prosenttiin. Ensi vuoden puolella selvitetään myös, mikä on yhden hengen huoneiden merkitys henkilöstön ajankäytön kannalta. – Yleensä, kun on yhden hengen huoneita verrattu kahden hengen huoneisiin, silloin se tarkoittaa, että molemmissa huoneissa pitää käydä erikseen ja se vie aikaa ja askeleita enemmän, verrattuna siihen, että käydään yhdessä huoneessa, jossa on kaksi potilasta, Ranta sanoo. Esimerkiksi alkuvuonna Taysissa otettiin käyttöön uusia yhden hengen huoneita, joissa huoneiden käyttöä potilastyössä on voitu jo alkaa seurata.