Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Teräsleidit toimii parhaiten silloin, kun kokeneet näyttelijät saavat kuljettaa sitä

Jos ihminen on ollut koko ikänsä jotenkin rikki ja reunoista repaleinen, kuinka hän vanhana yllättäen putkahtaisi viisaaksi ja varmaksi elämäntaitoguruksi? Mihin muka mielestä katoaisivat epäilykset, kropasta halut ja suusta ronskit sanat? Taikka unelmat? Siinä suhteessa ikä on vain numeroita. Vaikka polvet naksuvatkin. Toiseksi parasta Teräsleideissä onkin asenne: huomio, ettei vanhan ihmisen elämä 2020-luvun koittaessa ole enää välttämättä samanlaista mustavalkoista hoijakkaa kuin joskus takavuosien Suomi-leffoissa. Vieläkin parempaa on se, kuinka Leena Uotila , Seela Sella ja Saara Pakkasvirta puskevat virtaa hahmoihinsa ja koko elokuvaan. Nämä teräsleidit (pienellä t:llä) ovat ainakin neljän tähden arvoisia. Sen sijaan Teräsleideillä (isolla T:llä) ne ovat tiukemmassa. Pamela Tolan ohjaama, yhdessä Aleksi Bardyn kanssa käsikirjoittama draamakomedia toimii, kun kokenut kolmikko sitä yhdessä kuljettaa. Turhauttavan usein se kumminkin murenee sivuhahmoihin ja -seikkoihin. Uotila on suvereeni Uotila on 75-vuotias Inkeri, joka on kolauttanut aviomiestään Tapioa päähän Fiskarsin kovapintaisella lettupannulla. Hän on jo kaivanut tälle puutarhaan haudan, kun paniikki iskee. Edessä häämöttää käytännössä elinkautinen, mutta voisi siellä olla vapauskin – ainakin lyhyt korvaus joutavaksi käyneestä avioliitosta ja vuosikymmenten mittaisista kompromisseista. Inkeri lähtee ottamaan vapaudesta maistiaiset ja ottaa mukaan isosiskot Railin ja Sylvin. Leena Uotila on suvereeni niin huumorin kuin liikutuksenkin hetkillä. Inkerillä on yhä silmissä nuoruutta ja takana hukattuja mahdollisuuksia. Kohtaaminen yliopiston humanistiopiskelijoiden kanssa väläyttää aivan toisenlaista Inkeriä, mutta ikävä kyllä se teemanlanka nykäistään nopeasti loppuun. Seela Sella ottaa välillä koko elokuvan haltuun juristi Railina. Pettämätön totuuden torvi on selvästikin nauttinut elämästään – eletystä ja mikä ettei tulevastakin. Saara Pakkasvirralla on Sylvinä elokuvan yllättävin pikku seikkailu. Siskosten ja eletyn elämän summailu on hetkittäin irtonaista seurattavaa. Sitten on turhankin irrallisia palikoita. Inkerin jälkikasvun farssimainen juhlahössötys pikemminkin häiritsee kuin lujittaa komediaa. Pirjo Lonka saa Inkerin tyttärenä hepulit, jotka saattaisivat huvittaa paremmin jossain toisessa elokuvassa.