Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lukija kysyy, kuka pystyy sammutustöihin, jos tuulivoimalassa syttyy tulipalo?

Mikä on tuulivoimaloiden paloturvallisuustaso Suomessa? Iltalehti uutisoi 19.1 tuulivoimalapalosta Saksassa lähellä Bodenwerderin kylää. Videolta näki lapojen kiinnittymispisteessä navan jatkeena olevan sähköntuottoyksikön palavan .Haminan Paksuniemen tuulivoimalapalon 9.1.2017 seurauksena pelastuslaitokset havahtuivat siihen, että tuulivoimaloiden sammutusjärjestelmien käyttö Suomessa on vähäistä, sillä ne eivät ole pakollisia. Yksi tuulivoimala on miljoonahanke. Sammutusjärjestelmät maksavat arviolta hinnasta noin prosentin. Kuka kantaa vastuun ja maksaa kulut tulipalosta ja siitä seuraavista ympäristö vahingoista? Eivät ainakaan vakuutusyhtiöt. Onnettomuustutkimuskeskuksen mukaan tuulivoimalapalot ovat syttyneet mekaanisen tapahtuman tuloksena. Selvitin ympäristöministeriöstä, että tuulivoimaloiden rakentamista ohjataan heidän ohjeilla ja alueellisilla kaavalupapäätöksillä. Puhelinkeskustelussa selvisi, etteivät rakentamismääräykset edellytä sammutusjärjestelmien rakentamisvelvoitetta. Vastuu ja harkinta sammutusjärjestelmän asentamisesta on jätetty tuulivoimalainvestoijalle. Olemme Suomessa olleet ylpeitä palolentojärjestelmästä, jolla valvotaan koko Suomea paikallisten lentokerhojen toimin. Metsäpaloriskin kasvaessa lentojen määrää tihennetään. Olen ollut palolennoilla niin tähystäjänä kuin hälytystehtävässä myös lentäjänä mukana 1990-luvulla. Entäpä nyt, kun tuulivoimala syttyy ja saa aikaan latvapalon? Tuulivoimalan tulipalossa vapautuu jäähdytysjärjestelmästä ilmaan SF6-kaasua (rikkiheksafluoridia), joka on 23 500 kertaa hiilidioksidia vaikutukseltaan voimakkaampaa kasvihuonekaasua ja säilyy ilmakehässä peräti 1000 vuotta. Hakataanko jatkossa tuulivoimaloiden alta metsiä pois? Tulipaloissa lapojen tiedetään pudonneen satojen metrien päähän voimalasta. Kannan huolta, millä riskillä ”vihreää sähköä” tuotetaan hallituksen päätösten toteuttamiseksi. Euroopassa tuotetaan sähköstä jo 14 prosenttia tuulivoimalla. Saksa on ollut Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen Euroopan edelläkävijä tuulivoiman rakentamisessa. Mutta nyt sielläkin laitetaan jäitä hattuun. Saksassa myönnetään tuulivoimaloiden aiheuttavan terveyshaittoja, ja heillä on oma koodi tarkoittamassa tuulivoimalaperäistä terveyshaittaa. Ympäristöministeriön tulisi ottaa selvää Saksan ongelmista. Se tiedetään, että tuulivoimalat saattavat olla kiinni asutuksessa. Samoja ongelmia ei pidä Suomeen tietäen rakentaa. Itse tuulivoimalapaloa ei sammuta palokunta mitenkään. Palokunnan tehtäväksi jää alueellinen palon rajaaminen. Katselin Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaavaa. Toivon, että palo- ja pelastusviranomainen on saanut ottaa ennen kaavapäätöstä kantaa, mitä kautta paloyksiköt voisivat paloalueelle päästä ajoissa. Rahasta ei voi olla kiinni sammutusjärjestelmien asentamatta jättämisessä, vaan ajattelemattomuudesta.