Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Koronavirus on muuttanut maailman lopullisesti – paluuta normaaliin ei enää ole

Käynnissä on koe, jota kukaan ei suunnitellut. Sen tärkeä viesti on: voimme vielä hidastaa ilmastonmuutosta. Pandemian aikana eri puolilta maapalloa otetut satelliittikuvat kertovat, että kasvihuonekaasuja vapautuu sitä vähemmän mitä vähemmän ihmiset liikkuvat ja tehtaiden piipuista vuotaa kasvihuonekaasuja. Ilmakehässä on nyt vähemmän hiilidioksidia ja typpioksideja kuin vuosi sitten samaan aikaan. Myöskään pienhiukkasia ei ole yhtä paljon. Pienhiukkasiksi muuntuvat typpioksidikaasut ja muut pienhiukkaset ärsyttävät hengitysteitä ja altistavat hengitystieinfektioille ja astmalle. Ironista on, että päästöjen vähenemisen aiheuttaja on hengitystiet ja keuhkot sairastuttava koronavirus. Pandemian pakottamana valtiot ja päättäjät ovat ottaneet kovat keinot käyttöön katastrofin estämiseksi. Miksi ilmastonmuutoksen hidastaminen ei ole ollut yhtä tärkeätä, vaikka katastrofi väijyy kulman takana? Viruksen nopea leviäminen on osoittanut, että viivyttelyllä on kova hinta. Jos ilmastonmuutoksen kanssa vitkutellaan jatkossakin kuten tähän asti, seuraukset ovat vielä pahemmat kuin koronaviruksen aiheuttama tilapäinen poikkeustila. Vaikka koronakriisi ei ole vielä edes huipussaan, pohdinta on alkanut jo siitä, koska palaamme takaisin normaaliin. Emme koskaan. Pandemian jälkeen ei ole enää normaalia, mihin palata. Meidän kaikkien on muutettava käsitystämme normaalista. Tuo piskuinen virus on muuttanut maailman peruuttamattomasti. Kun viimeinenkin koronaviruksen uhri on irrotettu hengityskoneista, maapallon päättäjien on katsottava totuutta silmiin: on sijoitettava maapallon elinkelpoisuutta ylläpitäviin laitteisiin ja menetelmiin. Tämäkin pandemia on osittain seurausta siitä, että ihminen ei ole enää aikoihin elänyt sovussa luonnon kanssa. Jos talouden halutaan aina kasvavan, se lopulta romahtaa. Siksi kaiken tekemisen on oltava kestävää. Meidän kaikkien on jatkossa mietittävä entistä enemmän sitä, onko jokainen lomamatka tehtävä, onko autoa pakko käyttää, onko tuo vaate tai tavara todella ostettava. Totta kai talouden pyörät pitää saada taas pyörimään, mutta voitaisiinko ne vihdoinkin saada pyörimään kestävämpään rytmiin? Pahoin pelkään, että pandemian jälkeen entinen meno jatkuu. Näin kävi myös finanssikriisin jälkeen kymmenen vuotta sitten. Kun maailmantalous alkoi tekohengityksen myötä toipua, maapallo ei suinkaan kiittänyt. Se vaikeroi. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.