Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Tulipalossa kärsinyt autopesuhalli aiotaan yhä avata samalle paikalle Tampereella, mutta aloitus viivästyy – poliisi tutkii palon syytä: yksi vaihtoehto jo poissuljettu

Viimeistelytöitä vaille valmiin autopesulan avajaisia oli tarkoitus viettää Tampereen Villilässä tulevana viikonloppuna, mutta maanantai-ilta muutti suunnitelmat täysin. Kello yhdeksän aikaan illalla Ratakistonkadulle tuli ilmoitus keskisuuresta rakennuspalosta. K-Market Villilän viereen rakenteilla ollut autopesula paloi ilmiliekillä. Autopesula oli Innowash oy:n Foum-pesuhalli, jonka oli tarkoitus olla ensimmäinen laatuaan Tampereella. Innowashin toimitusjohtaja Tuomo Huhtanen sai tiedon palosta, kun viereisen K-supermarketin myyjä soitti hänelle. – Todella harmittava takaisku, mutta mieluummin näin kuin että toiminta olisi ehtinyt jo alkaa. Kenellekään ei onneksi käynyt kuinkaan, ja tavaraa saa aina lisää, Huhtanen sanoo. Tuhopoltto poissuljettu Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Laakso kertoo, että autopesulalla tehtiin paikkatutkintaa tiistaina, mutta syttymissyystä ei voi vielä vetää johtopäätöksiä. – Sen verran voi tässä vaiheessa voin sanoa, että tahallinen teko tai tuhopoltto on poissuljettu. Mitään viitteitä siihen ei ole. Tutkimukset palon syyn selvittämiseksi jatkuvat. Pesuhallilla ei maanantaina tehty tulitöitä. Laakso on luottavainen, että syttymissyy selviää tutkinnan edetessä. Autopesulan palon kaltaisissa suurissa omaisuusvahingoissa syttymissyyn selvittäminen kuuluu poliisille, vaikka asiassa ei epäiltäisikään rikosta. Suunnitelma yhä voimassa Innowashin toimitusjohtajan Tuomo Huhtasen mukaan pesuhalli koneineen on palon jäljiltä entinen, mutta perustukset säilyivät. Takaisku ei ole muuttanut yrityksen suunnitelmia autopesulan avaamisesta. – Kun saamme selville palon syyn ja purkuluvan tuhoutuneelle hallille, niin voimme pystyttää uuden pesuhallin nykyisten perustusten päälle. Innowashin Ylöjärven tehtaan pihalla odottaa jo valmiina yksi pesuhalli, jonka oli alun perin tarkoitus matkata Kotkaan. Huhtalan mukaan valmista hallia voidaan käyttää myös Tampereella, jos purkulupa saadaan nopeasti. Purkuluvan samaisen jälkeen uusi halli voisi olla toimintakunnossa jo muutamassa viikossa, sillä moduuli tuodaan paikalle lähes valmiina. Huhtanen ei ole huolissaan tulevasta, sillä pesuhalli oli turvattu useilla vakuutuksilla. – Tässä kohtaa näyttää, että suurin harmi on toiminnan aloituksen viivästyminen.