Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Terrieri Penni, 4, näyttelee lyhyen, mutta vaikuttavan roolin Tampereen Työväen Teatterin näyttämöllä: ”Vaikeinta on ollut kävellä näyttämöllä, kun se on tassujeni alla niin liukas”

Hei Penni. Roolisi Lily-koirana kestää näyttämöllä vain muutaman minuutin, mutta se kantaa koko tarinaa. Mihin vaikuttavuutesi oikein perustuu? – Luulen, että se perustuu ihmisen tarpeeseen huolehtia ja hoivata, jos ei toisesta ihmisestä, niin eläimestä. Olet mukana jokaisessa esityksessä. Miten vietät aikaasi näytösiltana ennen ja jälkeen roolityösi? – Ennen näytöstä minua koetetaan rauhoitella, etten olisi niin täpinöissäni kuin aina teatterille saapuessani. Näytöksen jälkeen hurautan kyydillä kotiin syömään ja makoilemaan sohvalla. Mitä tai ketä sinulla on mukana näyttelijöiden taukotilassa? – Minulla on aina perheenjäsen lämpiössä seuraa pitämässä. Antoiko ohjaaja Sirkku Peltola sinulle tarkat ohjeet vai saitko tehdä roolin oman tulkintasi mukaan? – Sain tehdä niin kuin minulle sopi. Kokeilimme harjoituksissa erilaisia toimintoja ja kaikille sopi parhaiten, että olen rauhallisesti Sari Mällisen sylissä. Teetkö roolin joka ilta samalla tavalla vai aina fiiliksen mukaan? – Taitaa mennä melko samoin, joskus jokin asia yleisössä voi kiinnostaa erityisen paljon. Näetkö yleisössä usein tuttuja? – Joitakin tuttuja olen nähnyt. Millaisia lahjoja olet saanut? – Sain ensi-ilta lahjaksi nakkeja, luun ja muita koiranherkkuja. Alun jälkeen sinua on vaikea nähdä. Onko vaikeaa muuttua näkymättömäksi näytelmän edetessä? – Kyllähän se vaikeaa on. Tarinassa rotusi ei ole todellinen rotusi. Mikä se on roolissa ja mikä oikeasti? – Roolirotuni on perunkarvavillakoira, oikeasti olen Amerikan karvaton terrieri. Miten tulit valituksi rooliisi? – En ole esiintynyt muualla. Perheenjäseneni Laura Lipiäinen on Tampereen Työväen Teatterissa töissä ja näytelmän pukusuunnittelija Marjaana Mutanen keksi ehdottaa minua ohjaaja Sirkku Peltolalle . Miten teatteri tuli elämääsi? – Teatteri on kuulunut jollain tavoin elämääni koko ajan teatterissa työskentelevän perheenjäseneni vuoksi. Välillä minulle tehdään kummallisia vaatteita. Kuka on läheisin näytelmän kollegoistasi? – Eniten olen tekemisissä pukija Teija kanssa, saan häneltä herkkuja ja hän saattaa minut turvallisesti lavan sivuun. Lavalla taas olen Sari Mällisen kanssa, hänen sylissään saavun lavalle. Mikä on ollut sinulle haastavinta? – Vaikeinta on ollut kävellä harjoituksissa näyttämöllä, kun näyttämön pinta kiiltää sen verran ja on niin liukas tassujen alla. Olitko jo pentuna innokas esiintyjä? – Olen ollut aika rämäpää, joten temppuilu ei ole haitannut. Pentukoulussa olin kuulemma ryhmäni nopein tehtävien omaksuja. Mitä näytelmä mielestäsi opettaa ihmisistä, entä eläimistä? – Ihmisten pitää huolehtia eläimistä ja eläimet yhdistävät ihmisiä. Harkittiinko näytelmän valmistumisvaiheessa pitempää läsnäoloa vai oliko koko ajan selvää, että vain käväiset näyttämöllä? – Mietittiin, että kävisinkö muutaman kerran, mutta päädyttiin käväisyyn, mikä sopii minullekin oikein hyvin. Onko syksyn kylmyys ollut sinulle haastavaa, koska olet aika karvaton? – Kyllä minun täytyy pukeutua talvella, ensin ilmojen kylmetessä villapaitoihin ja kylmemmillä ilmoilla toppahaalariin ja tossuihin.