Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Suomessa alkaa nyt kuukausien nuorallatanssi

Suomen hallituksen harkitseva ja varovainen toimintatapa koronavirusepidemian hillitsemiseksi ja rajoitusten vähentämiseksi vaikuttaa viisaalta. Yhteiskunnan avaamisen ehtona pitää kuitenkin olla jatkuva valmius seurata tautitilanteen kehittymistä. Tartunnat varsinkin Pirkanmaalla ovat olleet viime viikkojen aikana vähäisiä, mutta kukaan tuskin osaa ennustaa, muuttuuko tilanne, kun kouluja avataan ja muitakin rajoituksia pikkuhiljaa poistetaan. Kyseessä on yhdenlainen nuorallatanssi, jossa koko Suomi joutuu tasapainoilemaan hengenvaarallisen epidemian ja toimivan yhteiskunnan rajalla. Tässä tilanteessa on erittäin tärkeää ymmärtää, että ratkaisevassa asemassa turvallisen lähitulevaisuuden takaamisessa ei suinkaan ole hallitus tai muut päättäjät vaan kansalaiset itse. Yhteiskunnan avaaminen ja rajoitusten asteittainen poistaminen on järkevää ainoastaan sillä ehdolla, että ihmiset jatkavat annettujen ohjeiden noudattamista eli pitävät turvavälin, pysyvät sairastuneina kotonaan ja muistavat huolehtia käsihygieniasta. Samalla hallitus siirtää aivan oikein vastuuta valtiovallalta kansalaisille. Tämä on myös syytä muistaa siinä vaiheessa, kun joskus tulevaisuudessa alamme jälkiviisaina arvioida, mitä teimme oikein ja mitä väärin. Toukokuun loppuun mennessä hallituksella ja terveysviranomaisilla on arvokasta tietoa siitä, mitä koulujen avaamisesta seurasi. Jos epidemiatilanne pysyy toukokuussa ja kesäkuun alussa edelleen hallinnassa, se voisi rohkaista päättäjiä vähentämään rajoituksia lisää, mutta edelleen harkitusti. Lääketieteen asiantuntijoilla on yhä hyvin erilaiset käsitykset epidemian etenemisestä. Alun perin arvioitiin, että epidemian huippu saavutettaisiin Suomessa toukokuun toisella viikolla eli viikon kuluttua. Nyt emme tiedä, pitääkö alkuperäinen arvio enää lainkaan paikkaansa vai joko huippu meni vai onko epidemia kunnolla edes käynnistynyt. Tieto koronaviruksesta ja sen aiheuttaman sairauden hoidosta lisääntyy koko ajan. Lohdullista tässä on se, että Suomen hallituksella ja terveysviranomaisilla on koko ajan paras mahdollinen ja ajantasainen tieto siitä, millaisia vaihtoehtoja on käytettävissä ja mitä mistäkin rajoituksista seuraa. Kyse ei siis ole pelkästään terveydenhoidosta vaan myös kansantaloudesta. Toivokaamme siis päättäjille malttia ja viisautta, mutta myös kylmähermoisuutta tilanteissa, joissa päätöksiä on saatava aikaiseksi, mutta tulevaisuutta ei pysty varmuudella ennustamaan.