Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Ajovirheitä, ulosajoja ja säätömurheita – Niistä on suomalaisten rallikausi tehty

Rallin MM-sarja on käynnistynyt suomalaisittain surkeasti. Vaikka Jari-Matti Latvalan , Esapekka Lapin ja Teemu Sunisen pisteet laskettaisiin yhteen, ei edes sillä määrällä yllettäisi kolmen parhaan joukkoon. Jo viiden rallin jälkeen on selvää, että suomalaisten rooli on tuoda tallilleen pisteitä ja auttaa mahdollisuuksien mukaan tallikavereita mestaruustaistelussa. Se on suuri pettymys. Ajovirheitä, ulosajoja, säätömurheita. Niistä on suomalaisten rallikausi tehty. Latvala, Lappi ja Suninen ovat olleet suurelta osin hitaita ja epävarmoja. Sillä yhdistelmällä ei rallin MM-sarjassa pärjää. Kullakin on käytännössä vain yksi ehjä ralli takana, vaikka kaudesta on ajettu jo kolmasosa. Tällä vauhdilla vuodesta tulee suomalaisittain yhtä heikko ellei heikompi kuin 2016, jolloin suomalaiset ajoivat yhteensä vain kolme palkintopallipaikkaa. Latvala: Alakulo vaivaa Toyota-kuskista tuli Ruotsissa MM-historian kokenein kuski, vaikka ajoittain ei ole siltä näyttänyt. Alkuvuoteen on mahtunut vääriä säätöjä ja nuottivirheitä, vaikka juuri näissä asioissa kokemuksen pitäisi näkyä. On kärsinyt myös teknisistä murheista Meksikossa, mutta vaisut tulokset menevät ennen kaikkea kuljettajan piikkiin. Näyttää vaipuneen Ott Tänakin tallikaverina samanlaiseen alakuloon kuin ajaessaan Sebastien Ogierin kanssa Volkswagenilla. Latvala, 34, ajaa päin kiviä, ojanpohjia ja auringonlaskua. Lappi: Vertailu kaikkein kovimpaan Lahjakkuus on vain pilkistänyt alkukauden otteissa. Siirtyi täksi kaudeksi Toyotalta Citroenille, jonne meni myös Ogier. Vertailukohta on kovin mahdollinen. Vertailu ei juuri nyt mairittele pieksämäkeläistä. Lapilla, 28, on jo sen verran kokemusta, että tulosten pitäisi olla parempia. Näyttää kuitenkin siltä, että yrittää jatkuvasti liikaa. Ei ole kehittynyt odotetulla tavalla. Tallin johdolla on riittänyt luottoa Lappiin, mutta tulosten on parannuttava. Lapin on päästävä paremmin sinuiksi uuden menopelinsä kanssa. Voi tässä asiassa oppia Ogierilta. Suninen: Intoa on, taitoa ei vielä riittävästi Suomalaiskolmikon kokemattomin aloitti kauden innokkaasti – ilmeisesti liiankin innokkaasti: ajoi ulos kolmessa ensimmäisessä rallissa. Talousmurheistakin kärsinyt Ford ei ole Toyotan, Hyundain tai Citroenin tasolla, mutta kyllä sillä menestyä voi: Ogier ajoi tallissa kaksi mestaruutta. Sunisen, 25, on kerättävä vielä lisää kokemusta erilaisista teistä ja olosuhteista ennen kuin häneltä voi odottaa säännöllistä menestystä. Virheettömyys onkin hänen kannalta nyt tärkeintä.