Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Nokia ajaa alas kiireettömän hammashoidon koronan takia – näiden vaivojen takia hammaslääkärille voi vielä hakeutua

Nokian kaupunki keskeyttää kiireettömät hammashoidon ajat. Kiireettömät hammaslääkäriajat perutaan tästä päivästä lähtien pääsiäiseen saakka. Nokian kaupungin terveyspalveluiden johtajan Minna Luodon mukaan päätös perustuu sosiaali- ja terveysministeriön ohjeeseen. – Joillakin alueilla kiireetöntä hammashoitoa on jo ajettu alas. Palvelutarjontaa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon kyseisen alueen epidemia-alue ja hoitohenkilökunnan riittävyys sosiaali- ja terveystoimialalla sekä suojavarusteiden riittävyys kiireellisiä hoitotilanteita varten myös epidemian pitkittyessä, Luoto sanoo. Nokian epidemiatilanne on vielä hyvä, mutta kiireettömän hoidon alasajolla valmistaudutaan epidemian pitkittymiseen. Tällöin sekä henkilökunnan että suojavarusteiden saatavuus pitää turvata. – Henkilökunnan ulkomaanmatkojen jälkeen he ovat 14 vuorokautta pois pelistä. Myös sairastumisia on, kun tietenkin kaikki muutkin influenssat ja mahataudit jylläävät. Sen takia tarvitsemme suun terveydenhuollon henkilökuntaa vahvistamaan kriittisempiä toimintoja, Luoto sanoo. Nokialla on neljä hammashoitolaa, joiden toiminta keskitetään Koskenmäen hammashuoltoon. Kiireellinen hoito järjestetään kahden tai kolmen työparin ryhmissä. Jos nokialaisia sairastuu koronaan, yhdessä parin hoitohuoneen toimipisteessä voidaan tarjota kiireellistä hoitoa koronaan sairastuneille ja toisessa niille, joilla ei ole todettua tautia. Enemmistö muihin tehtäviin Minna Luodon mukaan muihin tehtäviin siirtyvät kaikki suun terveyden työntekijät, joita ei tarvita kiireellisen hoidon tuottamisessa. Hammashoidon päivystystä jatkaa kahdesta kolmeen henkilöä. Muut suun terveyden työntekijät menevät esimerkiksi tukemaan vastaanottopalveluita, terveyskeskussairaalaa ja vanhuspalveluita. – Jos tämä jatkuu pitkään, voi olla, että hoidon kriteereitä joudutaan tiukentamaan. Nyt mahdollisuuksien mukaan hoidetaan vielä hampaiden lohkeamia, mutta voi olla, että siitä joudutaan kohta luopumaan. Hammashoitajilla on pääsääntöisesti lähihoitajakoulutus, mutta he vain suuntautuvat suun terveydenhuoltoon. Luoto uskoo, että ennen pitkää epidemia tulee vaikuttamaan kaikkien Pirkanmaan kuntien tilanteeseen. – Varmasti joka kunta tekee aamuisin arvion, mitä palveluita voidaan ylläpitää. Tampereella samanlaista päätöstä ei ole vielä tehty. Johtavan hammaslääkärin Eeva Torppa-Saarisen mukaan Tampereen hammashoito varautuu tällä hetkellä epidemiaan hyvällä hygienialla ja riskiryhmien vastaanottoaikojen rajoittamisella. Riskiryhmien hoito on rajoitettu tällä hetkellä kaikkein välttämättömimpiin toimenpiteisiin. Muiden potilaiden hoito jatkuu tavalliseen tapaan.