Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kauppahallista vietiin ruokaa suoraan teholle: Kiitos Taysin koronasankarit – ”Lahjoitusten määrä on laskenut”

Toisissa ruokapaketeissa oli lohiannos, toisissa liha-annos. Osa Kauppahallin yrittäjistä yhdisti voimansa ja vei 60 ruoka-annosta Taysin teho-osaston henkilökunnalle tiistaina. Taysin teho-osaston osastonhoitajat Marika Arbelius-Iltanen ja Helena Hautakorpi joutuivat hakemaan kuljetuskärryt herkkujen viemiseksi osastolle. Kärryt tulivat kukkuroilleen. – Alussa teho-osastolle tuli paljon lahjoituksia, mutta nyt ajan kuluessa se on pikkuisen hiljentynyt. Kiitollisina otamme nämä vastaan, nämä ovat konkreettista kiitosta ja kannustusta. Kiitokset kaikille lahjoittajille ja toivottavasti tämä tuo heillekin jatkossa hyvää, Arbelius-Iltanen totesi. Teho-osastolla kuulemma pärjätään hyvin. Osastonhoitajat nauroivat, että todennäköisesti näistä Kauppahallin herkuista on illalla jäljellä vain muisto. Suomalaiseen makuun Tempauksen ideoi Kauppahallissa maaliskuun alussa aloittaneen japanilaisen ravintolan Natsun Liu Baoyzng . Hän ahersi Gao Shunhaon ja Joni Kuntsin kanssa Natsussa koko aamupäivän annoksia valmistaen ja annoslaatikoihin pakaten. – Olemme japanilainen ravintola, mutta annokset on sovitettu suomalaiseen makuun. Uusi ravintola alkoi mennä hyvin maaliskuussa, mutta parin viikon kuluttua kaikki pysähtyi. Nyt olemme aloittaneet ruoan ulosmyynnin. Tällä Taysin lahjoituksella haluamme osoittaa kiitollisuuttamme henkilökunnalle ja kertoa, että ajattelemme heitä, Liu Baoyzng totesi. Hänen ravintolansa idea on osoittaa, että japanilainen ruoka ei ole pelkkää sushia. Taysin teholle menevät annokset rakennettiin sushi-riisin päälle. – Toiseen lohta, punakaalia, avokadoa, maissia, ripaus mätiä ja kippoon inkivääriä ja wasabia. Toiseen suoraan pannulta liha-sipuli-peruna-porkkana-seos ja ruohosipulia päälle. Natsun lisäksi projektissa olivat raaka-ainelahjoituksin mukana Kalaherkut Nygren, Lihakipparit, Laatuliha, Vallius Vihannespuoti ja jälkkäreissä Pyynikin munkkikahvila Kauppahalli. Tavaraa on tullut Taysin lahjoituksia koordinoi muiden muassa Anita Niemelä , joka on hallintoylihoitajan sihteeri. – Henkilökunta on viime viikkoina saanut useita tuotelahjoituksia sekä keskitetysti minun kauttani, mutta myös suoraan eri yksiköihin. Lahjoituksina olemme saaneet runsaasti erilaisia elintarvikkeita, mutta myös esimerkiksi kasvomaskeja, tabletteja ja tehohoitoventilaattoreita. Lahjoituksia on pyritty jakamaan mahdollisimman laajalle eri yksiköihin. – Olemme erittäin kiitollisia kaikesta saamastamme tuesta ja lahjoituksista näissä poikkeusoloissa. Nämä tuotelahjoitukset ovat uusi muoto muistaa henkilökuntaamme. Perinteisempiä lahjoitusmuotoja ovat rahalahjoitukset, jotka toivomme jatkossa hoituvan Tays Tukisäätiön kautta.