Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampa Bay romuttaa suomalaisen NHL-sensaation – Miro Heiskanen on vajonnut tavallisten kuolevaisten joukkoon

Neljä suomalaista Stanley Cup -mestaria kerralla! Miro Heiskasesta pudotuspelien paras pelaaja! Ei tule, eikä valita ainakaan tänä vuonna. Tampa Bay Lightning pani vastustamattoman näytöksen pystyyn NHL-finaalien kolmannessa koitoksessa. Dallas Starsille jäi sivuosarooli, kun Tampa jyräsi 5–2-voittoon ja meni sarjassa 2–1-johtoon. Dallas sai aloittaa loppuottelut levänneempänä ja se kukistikin Tampa Bayn avausottelussa. Sen jälkeen tahti muuttui. Dallas oli helisemässä jo toisessa ottelussa. Kolmannessa Tampa Bay salamoi niin, että Dallas näkee vieläkin tähtiä, jos kökkö hassuttelu sallitaan. Tampan kiekkomankeli sai Dallasin pahan kerran sekaisin. Tampa Bay pelasi juuri niin hyvin kuin se parhaimmillaan osaa. Se taso on Dallasille aivan liian kova. Kuin kruunuksi Steven Stamkos iski komean 2–0-maalin kierrettyään Esa Lindellin . Vammojaan parannellut Tampan kapteeni ja ykköstähti pelasi ensimmäisen ottelunsa seitsemään kuukauteen. Tai pelasi ja pelasi. Hän kävi jäällä vajaan kolmen minuutin edestä, mutta ennätti siinäkin ajassa jättää merkittävän jälkensä. Dallasin puolustajaa Miro Heiskasta on hehkutettu pitkin kesää ja syystä. Finaaleissa Heiskanenkin on vajonnut tavallisten kuolevaisten joukkoon. Hän ei ole ollut joukkueelleen enää käänteentekevä yksilö sen paremmin tehojen kuin pelillisten ansioiden puolesta. Dallasin ylivoimainen ykköspakki finaaleissa on ollut ruotsalainen John Klingberg . Dallasin viisikkopeli ei ole pystynyt vastaamaan Tampa Bayn vastaavaan. Varsinkin Dallasin hyökkäys on ollut ajoittain piirikunnallisella tasolla. Tämä alkaa näkyä myös joukkueen parhaissa yksilöissä tason laskuna. Dallasin vire on laskusuunnassa, Tampan kone kiihtyy kohti kovimpia kierroksia. Finaalisarja on vasta 2–1 Tampa Baylle. On kuitenkin suuri ihme, jos NHL-mestaruutta ei juhlita Floridassa. Yksikin voitto Dallasille olisi yllätys. Lightning on ollut pitkään yksi NHL:n parhaista joukkueista. Nyt se on vihdoin saamassa myös komeimman palkinnon ja täysin ansaitusti. Suomalaisten historiallinen sensaatio neljästä mestarista ja MVP-valinnasta romuttuvat.