Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Orivesi ostaa jäähalliosakkeita yli puolella miljoonalla – tukee lisäksi kesän kylmälaiteremonttia

Oriveden kaupunki lisää omistusosuuttaan Oriveden jäähalli oy:ssä, jotta hallikiinteistössä oleva akuutti peruskorjaustarve pystytään kattamaan. Kaupunki osallistuu suunnattuun osakeantiin ja merkitsee uusia osakkeita 650 000 euron arvosta. 20 vuotta vanhan jäähallin jäähdytys- ja ilmastointijärjestelmät ovat käyttöikänsä päässä. Jäähalliyhtiön tarkoituksena on uusia hallin jäähdytys- ja ilmastointijärjestelmät kesän 2019 aikana. Lisäksi puhdistetaan ilmanvaihtokanavat. Toisessa vaiheessa kesällä 2020 tehdään kaukalon laatan maalaus, laitojen uusiminen, seinälevyjen vaihto ja eristeiden parantaminen sekä tulostaulun ja kuulutuslaitteiden uusiminen. Peruskorjaushankkeeseen on haettu myös aluehallintoviraston avustusta. Sitä on mahdollisuus saada 20–30 prosenttia. Jos avustus saadaan, on summalla mahdollisuus tehdä lisälyhennyksiä kaupungin yhtiölle antamaan lainaan. Kaupunginvaltuusto hyväksyi järjestelyt kokouksessaan tiistaina.