Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

"Tuet ja palkka menivät äidille, ja minä hankin osamaksusopimuksilla esimerkiksi kuiva-aineita verkkokaupoista" – Äiti pelasi ja tytär velkaantui

Pinja Hiltuselle valkeni 8-vuotiaana, että hänen äitinsä on rahapeliriippuvainen. Vanhemmat olivat asumuserossa, eikä suvussa ollut tapana puhua hankalista asioista. Asia oli vaiettu, ja lapsi oli yksin. Äiti rahoitti pelaamistaan muun muassa pikavipeillä. Kun tytär tuli täysi-ikäiseksi, hän alkoi tehdä osamaksusopimuksia. – Minulle kehittyi läheisriippuvuus. Elin vain äitiä ja hänen riippuvuuttaan varten. Omilla tarpeilla tai taloudellisella tilanteella ei ollut niinkään väliä. Se asetelma oli kieroutunut, miettii Hiltunen nyt, 27-vuotiaana. 18-vuotias pelastusrenkaana Satojentuhansien maksuhäiriöisten suomalaisten joukossa on myös niitä, jotka turvautuvat juuri täysi-ikäiseksi tulleeseen lapseensa. Kun perheen talous on totaalisessa umpisolmussa esimerkiksi peliriippuvuuden tai ylipäätään pitkään jatkuneen yli varojen elämisen takia, hätään huudetaan 18 vuotta täyttänyt nuori. Nuoren puhtoisilla luottotiedoilla saa kulutusluottoja tai pikavippejä – ja perhe porskuttaa taas. Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar puhuu hyväksikäytöstä, koska nuorella on kiintymyssuhde vanhempiinsa ja koska hän on nuorena altis vaikutteille. Nuori haluaa auttaa ja hänet on helppo puhua ympäri. – Vaaditaan melkoista voimaa kieltäytyä siinä tilanteessa, jossa vanhemmat tarjoavat täysi-ikäiseksi tulleelle lapselleen lainanottoa perheen rahoitusvajeen paikkaamiseksi, Pantzar huomauttaa. Pinja Hiltunen sanoo, ettei hänen äitinsä tietoisesti pakottanut häntä mihinkään. – Mutta koin tosi vahvaa velvollisuudentunnetta auttaa ja tukea. Oikea raha eli tuet ja palkka menivät äidille, ja minä hankin osamaksusopimuksilla esimerkiksi kuiva-aineita verkkokaupoista ja hyödynsin hävikkiruokapalveluita. Tapaukset vielä ääri-ilmiöitä Vanhempiensa takia velkaantuneiden lasten määrää ei Pantzarin mukaan tiedä kukaan. Sama pätee koko lainaamisen kenttään: tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni suomalainen kierii velkaongelmissa, ei ole. Asiat tulevat ilmi vasta, kun haetaan apua. Takuusäätiössä, joka on yksi ylivelkaantuneita auttavista tahoista, tapaukset luokitellaan kuitenkin vielä ääri-ilmiöiksi. – Nuorten hyväksikäyttötapauksissa ollaan niin ikävän asian äärellä, että onneksi näitä päätyy meille kohtalaisen harvoin, Pantzar sanoo. Takuusäätiön asiakaskunnasta kahdeksan prosenttia oli viime vuonna niitä, jotka olivat velkaantuneet toisen puolesta. Se tarkoittaa liki 600:ta ihmistä. Suurin osa oli puolisonsa tai aikuisen lapsensa puolesta velkaantuneita. Maksuhäiriömerkintä on 385 000 suomalaisella. Pantzar ennakoi määrän kasvavan. Velkaongelmat voivat olla ylisukupolvisia Nykypäivänä monen kodin talous on solmussa. Rahaa saa kohtalaisen helposti ja sitä käytetään Pantzarin mukaan myös hyödyksi. – Paljon on sitäkin, ettei omaa taloudellista tilannetta edes tiedetä eikä tunneta omaa kulutusrajaa. Eletään epärealistisessa toivemaailmassa, koska järjestelmä mahdollistaa sen, että vaikka et olisi maksukykyinen, voit silti saada rahaa. Kulutusluottoa pystyy Pantzarin mukaan saamaan vakuudetta "kohtuullisen helposti" 100 000 ­- 200 000 euroa. – Siinä saa olla töissä monta kymmentä vuotta, jotta ne velat maksaa takaisin tavallisen palkansaajan tuloilla, hän huomauttaa. Töiden sijaan asia ratkaistaan ottamalla uutta velkaa, jolla maksetaan entinen pois. Kierre on valmis. Pahimmassa tapauksessa elämisen tyyli periytyy. Myös velkaongelmat voivat olla ylisukupolvisia. – Malli opitaan kotona. Ja kun malli on huono, sillä on huomattavasti suurempi todennäköisyys jatkua myös seuraavassa sukupolvessa. Uusi korkokatto pisti monilta lainahanat kiinni Pikavippeihin viime syyskuun alussa tulleen 20 prosentin korkokaton vaikutuksista ei vielä ole tietoa. Hallitusohjelmaan sisältyy lupaus seurannan käynnistämisestä. Takuusäätiön havaintojen mukaan uusi korkokatto on syönyt kärkeä ainakin nopean kulutusluoton ottamiselta. Ennakkoepäilyt siitä, että velkamäärät kasvavat, näyttävät toteutuvan. – Palvelutarjonta on keskittynyt, kun jokunen toimija on lähtenyt markkinoilta. Nyt vallalla ovat isot kansainväliset pankit, joiden päätuotteita ovat isot luotot, kertoo Pantzar. Vielä vuosia kerätään sitä satoa, jossa ihmiset velkaantuivat jo ennen lainsäädännön voimaantuloa. – Lainsäädäntö on saanut aikaan sen, että he eivät enää saa uutta rahaa. He siirtyvät ongelmaisten puolelle. Siinä lainsäädäntö onnistuu todennäköisesti hyvin, että se saa aikaisemmat velkakierteet pysähtymään nopeammin. Talouden haltuunotto teetti töitä Parikymppisenä Pinja Hiltunen pyysi A-klinikalta, että äiti otettaisiin pakkohoitoon peliriippuvuuden takia. Se ei toteutunut, mutta hän itse sai keskusteluajan ja pääsi Kelan korvaamaan kuntoutuspsykoterapiaan. Lopullisesti elämä alkoi helpottua, kun hän 22-vuotiaana vaihtoi paikkakuntaa päästyään opiskelemaan kotitalouden ja terveystiedon opettajaksi Joensuuhun. Osamaksuvelkaa ehti kertyä viitisen vuotta, ja siinä on maksamista vielä vuosiksi eteenpäin. Hiltunen valmistuu opettajaksi tänä keväänä. Velkataakka lisääntyy, kun päälle tulevat opintolainan lyhennykset. Nykyistä suhdettaan äitiinsä Hiltunen kuvaa "paremmaksi". – En tue häntä taloudellisesti. Hän on ulosotossa, mutta ei enää rahapeliriippuvainen. Hiltunen sanoo joutuneensa tekemään paljon töitä, jotta on päässyt eroon velvollisuudentunnostaan äitiään kohtaan. Sama pätee talouden hallintaan. – Minä en ole saanut mitenkään hyvää mallia taloudenhoitoon, ja siksi olen itse joutunut panostamaan siihen paljon. Kotitalousopettajaksi opiskelu on auttanut talouden haltuunotossa. Kokemusasiantuntija auttaa nyt muita Hiltunen toimii kokemusasiantuntijana rahapeliriippuvaisten läheisille Sosped-säätiössä, joka on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö. Vapaaehtoistyössään hän on auttanut muun muassa peliriippuvaisten avopuolisoita tai vanhempia, joiden lapsi pelaa. Hiltunen arvioi, että hänellä itselläänkin on melko paljon kohtalontovereita. – Rahapeliriippuvuus koskettaa noin 190 000 ihmistä, kun mukaan lasketaan pelaajat ja läheiset. Joukossa on varmasti myös lapsia, jotka joutuvat taloudellisesti tukemaan vanhempiaan.