Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Formuloiden kilpailukalenteri sai sinettinsä: neljä uutta kisaa loppukaudelle – F1-kausi venyy joulukuulle

Formula ykkösten MM-sarjan kuluvan kauden kilpailukalenteri täydentyi neljällä kilpailulla. F1-sarja vahvisti tiistaina verkkosivuillaan , että tällä kaudella tullaan ajamaan aiemmin julkaistujen kisojen lisäksi Turkissa, Bahrainissa ja Abu Dhabissa. Ensimmäistä kertaa kisakalenteriin sitten vuoden 2011 palaava Turkin gp ajetaan Istanbulissa 15. marraskuuta. Bahrainissa ajetaan puolestaan kahdesti. Ensimmäinen kisoista on 26. marraskuuta ja jälkimmäinen 6. joulukuuta. Bahrainin-radalla on mahdollisuus ajaa sekä pidemmällä että lyhyemmällä vaihtoehdolla. F1 ei kertonut tiedotteessaan, aiotaanko ratavaihtoehtoja hyödyntää tuplakisan mielenkiintoisuuden lisäämiseksi. Aiemmin tällä kaudella kahdesti samalla radalla on kisattu Itävallan Spielbergissa ja Britannian Silverstonessa. F1-kauden kisakalenterissa on kaikkiaan 17 kilpailua. Kausi huipentuu kolmen viikon rypistykseen, kun Bahrainin tuplakisojen jälkeen Abu Dhabissa ajetaan kauden päätöskilpailu 13. joulukuuta. Yleisö voi päästä vielä katsomoon Kauden ensimmäisiin kuuteen kilpailuun Euroopassa ei ole vielä päästetty yleisöä, mutta tiedotteessa ei suljeta pois sitä vaihtoehtoa, että yleisöä voitaisiin päästää loppukauden kisoihin. – Haluamme nähdä yleisön palaavan kisoihin niin pian kuin se on turvallisesti mahdollista. Ykkösprioriteettimme on edelleen F1-yhteisön turvallisuus ja myös vierailupaikkojemme turvallisuus. Arvioimme mahdollisuuksia yleisön ottamiseen kisoihin tästä näkökulmasta, tiedotteessa todetaan. F1-kauden seitsemäs kilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Belgiassa. Päivitys 25.8.2020 klo 15.32: Juttuun päivitetty muun muassa yleisön mahdollisuudesta osallistua kisoihin.