Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

"On lyöty rajuja leimoja ihmisiin asiasta tietämättömien toimesta” – muodostelmaluistelun kohuseuran uusi pomo avautui

Kohun keskellä alkuvuoden kärvistellyt Helsingin Luistinklubi valitsi tiistaina uudeksi puheenjohtajakseen Mikael Nybergin . Seura päätyi otsikoihin tammikuussa, kun Yle uutisoi muodostelmaluisteluvalmentaja Mirjami Penttisen rajuista ja kyseenalaisista valmennusmetodeista. Ylen urheilijalähteiden mukaan Penttinen oli muun muassa organisoinut ”huutorinkejä” yksittäisen urheilijan haukkumista varten ja käyttänyt hyvin epäasiallista kieltä. Ylen mukaan useampi luistelija kertoi, että valmentaja oli kehottanut valmennettaviaan tappamaan itsensä. Ylen uutisen jälkeen lukuisat tiedotusvälineet julkaisivat omia juttujaan, jotka avasivat tapahtumia – valmentajan ja seuran toimintaa – eri näkökulmista. Tiistaina seura valitsi uuden hallituksen kohun pyörteissä eronneen tilalle. Tuore puheenjohtaja Mikael Nyberg avautuu seuran tiedotteessa pontevasti viime aikojen uutisoinnista. – Viime viikkoina on lyöty rajuja leimoja ihmisiin, seuraan ja jopa koko lajiin hyvin vajaan tiedon varassa, nimettömiin lähteisiin nojaten ja asiasta tietämättömien tahojen toimesta. HSK:n uusi hallitus ei aio tällaiseen sortua. Meidän tavoitteemme on rakentaa uudestaan seura, joka on nyt kokenut kovia, Nyberg lausuu. Uusi puheenjohtaja ei yksilöi mainitsemiaan vajaita tietoja tai ”asiasta tietämättömiä”. Helsingin Sanomien mukaan Nyberg ja seuran uudeksi varapuheenjohtajaksi valittu Maria Porkka kuuluvat Mirjami Penttisen tukijoihin. Porkka onkin puolustanut Penttisen toimintaa myös julkisuudessa. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Risto Nurmi ja Niko Jalkanen . HS:n mukaan he ovat Penttisen valmentamien ryhmien luistelijoiden vanhempia. Lisäksi hallitukseen valittiin Outi Loimaranta ja lyhyemmälle kaudelle Eija Roine . HS:n mukaan hallitusvalinnat sujuivat lähes täysin Penttisen tukijoiden sisäisessä WhatsApp-ryhmässä jaetun listan mukaisesti. Listan ehdokkaiden ulkopuolelta hallitukseen päätyi ainoastaan Roine. Hän ei HS:n mukaan kuulu Penttisen tukijoihin. Hyvinvointia ja työrauhaa HSK:n tiedotteessa todetaan, että seurassa ei hyväksytä häirintää, kiusaamista eikä syrjintää. Seuran hallitus aikoo varmistaa luistelijoiden hyvinvoinnin ja kuulla niin urheilijoita, heidän vanhempiaan kuin valmentajiakin. – Uusi hallitus asettaa tärkeimmäksi tavoitteekseen luistelijoiden hyvinvoinnin turvaamisen sekä seuran valmentajien ja muiden toimijoiden työrauhan palauttamisen, tiedotteessa muotoillaan. Tiedotteen mukaan uusi hallitus perehtyy huolellisesti seuran entisten luistelijoiden ja heidän vanhempiensa käynnistämän valitusprosessin tilanteeseen. Suomen Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta asetti Penttisen vuoden kilpailukieltoon ja seura hyllytti hänet toiminnastaan toistaiseksi. Penttinen on ilmoittanut, ettei hän tyydy kilpailukieltopäätökseen. Penttinen totesi STT:lle, ettei hän ole valmennustoiminnallaan halunnut loukata tai satuttaa yhtään urheilijaa tai vanhempaa. Myös HSK:n uusi hallitus toteaa tiedotteessaan, että Penttisen kilpailukiellon valitusaika on käynnissä, minkä vuoksi ”päätöstä ei voida pitää lopullisena”.