Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Saksan Zverev venyi US Openin finaaliin yli kolme tuntia kestäneestä ottelusta

Saksan Alexander Zverev jatkaa miesten kaksinpelin finaaliin tenniksen Yhdysvaltain avoimissa. Turnauksessa viidenneksi sijoitettu Zverev kukisti lopulta Espanjan Pablo Carreno Bustan viiteen erään ja lähes 3,5 tuntiin venyneessä välieräottelussa. Espanjalainen voitti kaksi ensimmäistä erää, mutta Zverev vei lopulta ottelun luvuin 3–6, 2–6, 6–3, 6–4, 6–3. 23-vuotias Zverev kertoo katsoneensa tulostaulua kahden erän jälkeen epäuskoisena. –  En voinut uskoa sitä. Ajattelin, että pelaan tässä välierää, jossa minun pitäisi olla ennakkosuosikki, mutta minulla ei ole mitään mahdollisuuksia, koska pelaan niin huonosti, hän kertasi ottelun jälkeen. –  Tiesin siis, että minun oli esitettävä parempaa tennistä, Zverev jatkoi. Zverevin uran ensimmäisessä grand slam -finaalissa vastaan asettuu sunnuntaina joko kakkossijoitettu Itävallan Dominic Thiem , 27, tai kolmossijoitettu Venäjän Daniil Medvedev , 24. Myös heidän välieränsä ratkeaa lauantaiaamuna Suomen aikaa. Kovin kärki poissa finaalista Carreno Busta oli rankattu turnauksessa sijalle 20. Hän eteni maanantaina neljänneltä kierrokselta puolivälieriin, kun turnauksen ennakkosuosikki, Serbian Novak Djokovic hylättiin hänen lyötyään tahattomasti pallon linjatuomarin kaulaan. Carrero Busta johti hylkäyshetkellä ottelun ensimmäistä erää. Miesten kaksinpelin finaaliin tuli tilaa paitsi maailmanlistan ykkösen Djokovicin hylkäyksestä myös siitä, että listan kakkonen Espanjan Rafael Nadal ja nelonen Sveitsin Roger Federer jättivät koko turnauksen väliin. Tämä tarkoittaa, että miesten kaksinpelin grand slam -voitto menee tämän kolmikon ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten Sveitsin Stan Wawrinkan vuoden 2016 US Open -voiton. New York Kauden 2/3 grand slam -turnaus, Yhdysvaltain avoin mestaruusturnaus, palkintoarvo 53,4 miljoonaa dollaria: Miesten kaksinpelin välierät: Alexander Zverev Saksa (5)–Pablo Carreno-Busta Espanja (20) 3–6, 2–6, 6–3, 6–4, 6–3, Dominic Thiem Itävalta (2)–Daniil Medvedev Venäjä (3) 6–2, 7–6 (9–7), 7–6 (7–5). Loppuottelu Zverev–Thiem pelataan sunnuntaina paikallista aikaa.