Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Suomessa myytiin Pohjoismaiden ensimmäinen 5G-puhelin – Laitteen ostanut tamperelaismies: ”Halusin olla edelläkävijänä”

– Minulla ei vielä ole 5G-puhelinta. Nämä ensimmäiset on haluttu antaa asiakkaille, kertoo Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila . Suomen ensimmäisen 5G-puhelimen hankki tamperelainen Harri Hellström , joka työskentelee kehittämiskonsulttina IT-alalla eli teknologia on lähellä hänen sydäntään. – Kun muistelee muutosta 3G:stä 4G:hen, niin silloin latausajat paranivat ja nopeutuivat. Aloin pohtimaan, että mitä 5g mahtaa tuoda mukanaan. Halusin olla edelläkävijänä. Tällä hetkellä 5G-puhelimen saa noin 800 eurolla. Elisan toimitusjohtaja Mattila arvioi, että edullisempia versioita tulee markkinoille 1–1,5 vuoden aikana. Hän uskoo, että 5G-puhelimia aletaan ostaa enemmän noin 2–3 vuoden sisällä. Tällä hetkellä Elisan 5G-verkko toimii Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Mitä 5G mahdollistaa? Viidennen sukupolven verkon avulla esimerkiksi itsestään ohjautuvat autot eivät ole enää utopiaa. Pienillä tiedonsiirtonopeuksilla elokuva saattaa katketa kesken kaiken verkon hitauden takia, joka heikentää katselukokemusta. Samaan tapaan robottiauton yhteyden pätkiminen ja tietojen hidas lataaminen keskellä ruuhkaa heikentäisi ajelukokemusta. Ilman 5G:n nopeaa tiedonsiirtonopeutta robottiautoilla ei ole ihmisten kaltaisia refleksejä käytössään, joten ne eivät ole tarpeeksi turvallisia. Robottiautojen yleistyminen vaatii 5G-verkon laajemman tulemisen. 5G:n tiedonsiirtonopeus on 10-kertainen edelliseen sukupolveen eli 4G:hen. Sen avulla esimerkiksi videoiden ja elokuvien lataaminen ei kestä pitkään, pelaaminen ei pätki niin helposti ja etäohjattavien laitteiden käyttö tulee mahdolliseksi. Jutussa on hyödynnetty myös Jyväskylän yliopiston ja Säteilyturvakeskuksen verkkomateriaaleja sekä Forbesin 5G:tä käsittelevää artikkelia. Matkapuhelinverkko muodostuu maan sisällä kulkevasta valokuitukaapelista rakennetusta runkoverkosta. Runkoverkkoihin on kytketty suoraan tai radiolinkkien välityksellä jatkuvaa mikroaaltosäteilyä lähettäviä tukiasemia, joiden toiminta-alueita kutsutaan soluiksi. Tukiasemat muodostavat radioyhteyden toiminta-alueellaan sijaitsevaan laitteeseen eli esimerkiksi nettitikkuun tai matkapuhelimeen. Tieto kulkee näitä maan sisällä kulkevia runkoverkkoja pitkin. Eli kun lähetät esimerkiksi matkapuhelimellasi sähköpostin, tieto kulkeutuu tukiasemaan, joka välittää sen maan alle menevään runkoverkkoon, josta se kulkeutuu toiseen tukiasemaan ja toisen käyttäjän laitteen sähköpostiin. 5G-tukiasemia rakennetaan tällä hetkellä eri puolille maailmaa. Lähde: Säteilyturvakeskus.