Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Seuratoiminta on vähän kuin sairaalahoito, sillä aina tulee joku, joka pelastaa pelin

Joka päivä kello 14 Jääkiekkoliitto päivittää listan kiekkoilijoiden siirtymisistä seurasta toiseen. Napautan listan auki näin kesällä säännöllisesti ja tarkistan, ketä tietystä ikäluokasta siirtyy minnekin. Ei aikaakaan, kun siellä vilahti myös oman lapsen nimi kuten myös lukuisien hänen ystäviensä. Varmaan arvaattekin, että saan osakseni pitkiä katseita, jos avaudun harrastuksestani. Edes kaikki junnujen vanhemmat eivät moista ymmärrä, mutta viis siitä. Listojen lisäksi koluan kauden aikana antaumuksella sarjataulukoita. Miksi viettää aikaa tällaisten asioiden parissa? Esimerkiksi siksi, että oli lapsen harrastus mikä tahansa se vie melkoisen osan myös vanhemman ajasta. Varsinkin silloin, kun lapset ovat pieniä. Jos tuntee lajiin liittyvät yksityiskohdat, on kaksin hauskempaa lasta kuljettaessa. Jossain vaiheessa lapsi menee tiedoissa ohi – tai muistaa asiat vielä äitiäänkin paremmin. Omassa perheessäni valmistaudutaan jo 12. kiekkokauteen, joten on jälkikäteen vaikea edes summata siihen käytettyjä aikamääriä. Se olisi sitä paitsi turhaa työtä kuten myös tutuksi tullut kalleuden, väkivallan ja loukkaantumisten taivastelu. Sitä kaikkea ja paljon enemmän harrastus on ollut. Harrastus on pitkä oppimäärä elämästä epäoikeudenmukaisuuksineen ja erilaisine ihmisineen. Lopulta kysyin itseltäni, miksi vaatia kasvatusammattilaisuutta ihmisiltä, jotka tietävät paljon lajista, mutta eivät lapsi- ja nuorisotyöstä. Haluaisin vaatia, mutta aikuiset loppuisivat kättelyssä kesken vastuita jaettaessa. Enimmäkseen viivan alle on jäänyt paljon enemmän kuin kaikkea edellä mainittua eli ystävyyttä, huolehtimista ja rakkautta lajiin. Sitä paitsi seuratoiminta on vähän kuin sairaalahoito. Aina tulee joku, joka pelastaa pelin, vaikka välillä turhauttaisi. En ikinä unohda siivoojaa, joka osasi sanoa lohduttavat sanat sairaalasängyn äärellä. En ikinä unohda jääkiekkovalmentajaa, joka polki juhannuksen alla omasta aloitteestaan pyörällä leirille kymmenien teinien kanssa. 16-vuotiaat maksoivat luottamuksen korkojen kera. Joukkue ylsi ylemmäs kuin kukaan osasi ennustaa. Katse kääntyy lopuksi itseeni. Jos saisin muuttaa jotain vuosien varrelta, lisäisin rentoutta, kannustusta ja hymyjä aimo ripauksen. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.