Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Eurovaalit Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pekka Erosen valinnat maanantain televisioelokuvista: Kadonneen vaimon mysteeri ei säästä katsojaakaan

Gone Girl ☆☆☆☆ Ismo Alanko lauloi jo vuonna 1982, että ihminen on julkinen eläin, mutta nykyään se vasta totta onkin. Nick unohtaa sen kohtalokkaalla hetkellä ja kärsii seuraukset. Ben Affleck esittää miestä, joka ei ymmärrä näyttää tarpeeksi järkyttyneeltä, kun vaimo ( Rosamund Pike ) katoaa. Ohjaaja David Fincher kuvaa tehokkaasti, kuinka huhut, epäilykset ja silkka viha lähtevät vyörymään. Epätietoisuudessa joutuu häilymään katsojakin. (USA 2014) Sub maanantai 29.4. klo 21.00 Perheen musta lammas ☆☆ Jorma Nortimon komediassa pidetään kivaa ja heilutellaan serpentiiniä. Silti sota-ajan pula ja puute jättivät siihen jälkensä. Sirkka Sipilän paljasta hipiää ja ruokapöydän kyljyksiä tuijotetaan samalla, mykistyneellä hartaudella. Tavoittamattomia olivat monille moiset asiat. Konttorin Raili ei kuitenkaan ala murehtia, vaan pakenee velkojiaan naamioitumalla pojaksi. Elokuva puolestaan tarjosi todellisuuspakoa katsojille. (Suomi 1941) TV1 maanantai 29.4. klo 13.10 Pompeji ☆☆ Kun sekoitetaan katastrofileffaa ja Ridley Scottin Gladiaattoria mietoon saippuaveteen, saadaan Paul W.S. Andersonin historiallinen pullistelu. Laavan tuhoaman kaupungin tragedia innoitti tekijöitä ylimitoitettuun tehostemylläkkään. Sitä odotellessa rykäistään kolmiodraama keltti Milon ( Kit Harrington ), neitosen ( Emily Browning ) ja senaattorin ( Kiefer Sutherland ) välille. Adewale Akinnuoye-Agbaje on kaveri hädässä. (USA 2014) Hero maanantai 29.4. klo 21.00