Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Auto iskeytyi voimalla kerrostalon seinään Ylöjärvellä – Epäilty noin 80-vuotias kuljettaja poistui paikalta, poliisi etsii

Ylöjärvellä sattui lauantai-iltana turma, jossa auto ajoi päin kerrostalon seinää. Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan onnettomuus sattui Räikäntiellä kello 21.50. Kuvan perusteella kuljettaja on osunut talon kulmaan, vain muutaman kymmenen senttimetrin päähän alimman kerroksen ikkunasta. Myös taloyhtiön istutuspenger kärsi tapahtuneen yhteydessä. Paikalle osunut kuvasi vauriot videolle: Kuljettaja poistui tapahtumapaikalta samalla autolla, jolla oli ajanut seinään. Rikoskomisario Ossi Kaario kertoo, että kyse oli mustasta Chrysler Sebring -henkilöautosta. Rekisterinumero ja epäillyn kuljettajan henkilöllisyys ovat poliisin tiedossa, mutta häntä ei ollut vielä maanantaina puolen päivän aikaan tavoitettu. Epäilty on noin 80-vuotias. Kaarion mukaan hän ollut hiljattain mukana toisessakin kolaroinnissa. Poliisi toivoo silminnäkijöiltä havaintoja tapahtuneesta.