Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kolumni: Onnea on leväinen purkki täynnä sameaa vettä

Viime aikoina mielessäni ovat pyörineet lähinnä pH, GH, KH, NO2 ja NO3. Olen pohtinut, miksi akvaarioveden kokonaiskovuus eli GH vaikuttaa heittelevän, ja miksi karbonaattikovuus eli KH heiluu turhankin korkeissa lukemissa. Olen tuskaillut sitä, miksi sitkeästä odottelusta ja ohjeiden tunnollisesta noudattamisesta huolimatta nitriitti (NO2) näyttää edelleen nollaa. Erityisesti olen ihmetellyt sitä, miten lumoavaa onkaan sommitella lasikuutioon hiekkaa, kiviä ja kasveja ja luoda niistä muutaman kymmenen litran vetoinen minimaailma. Itse asiassa siinä on jotakin niin koukuttavaa, että huomaan miettiväni, miten huonekalut pitäisi järjestellä uudelleen, jotta tilaa järjestyisi toisellekin akvaariolle. Olen oppinut viime viikkojen aikana valtavasti muun muassa vesikemiasta ja bakteereista, joskaan jälkimmäisten kanssa en vaikuta vielä olevan täysin väleissä. Elintärkeät bakteerit eivät tunnu viihtyvän akvaariossani, vaikka yritän luoda kannalle parhaat mahdolliset lisääntymisolot. Tai ehkä juuri siksi. Pitäisi malttaa lopettaa räpeltäminen ja antaa bakteerien asettua taloksi rauhassa. Olen myös alkanut katsella luontoa uusin silmin. Miten kauniisti erilajiset kasvit rönsyilevätkään toistensa lomassa ja puskevat esiin milloin mistäkin. Sitä samaa vaivattomuutta haluaisin jäljitellä itsekin, mutta lopputulos näyttää edelleen väistämättä ihmisen istuttamalta. Mutta ehkä toivoakin on, sillä kannustavat esimerkit osoittavat, että uskomattoman upeita akvaarioita on olemassa. Itselleni täysin uuden taiteenlajin aquascapingin eli kotoisasti akvaskeippaamisen tavoitteena on luoda yksityiskohtia myöten viilattuja vedenalaisia puutarhoja. Taitavimpien harrastajien tuotoksia katsellessa mykistyy väistämättä. Akvaarion hoitamisessa on jotakin samaa kuin kasvien parissa puuhastelemisessa. On meditatiivista upottaa kädet veteen ja siivota levää laseista. Oikeastaan ei edes haittaa, että harrastus on nytkähtänyt tahmeasti käyntiin. Kaikki tuntuu kiehtovalta, hankaluudetkin. Ensin akvaarion vesi oli kauniin kirkasta. Kokonaisuus oli niin suuri ilo silmälle ja sielulle, että lasikuutiota pysähtyi katselemaan aina ohi kulkiessa, vaikkei siellä mitään nähtävää edes ollut. Sitten juurakko, bakteeriymppi, bakteerien ravinnoksi ripoteltu kalanruoka ja auringonvalo tekivät tehtävänsä. Vesi sameni niin, ettei sen läpi nähnyt, ja kaikki pinnat valtasi vaalea, pehmoinen höttö. Ja sitten saapui levä. Kuuluu asiaan, konkarit lohduttivat. Olen yrittänyt opetella kärsivällisyyttä akvaarion kypsyessä. Mittaan nitriittiä päivittäin ja odotan, että sen määrä lähtisi nousuun merkiksi bakteerien aktivoitumisesta. Keittiövalon hämyssä koeputken vesi vaikutti jo kerran reagoivan testiainetippoihin ja häivähtävän vaaleanpunaiseen, mutta ilo olikin ennenaikainen. Uusintatesti näytti jälleen samaa rusehtavaa sävyä kuin aiemmillakin mittauskerroilla. Vielä koittaa silti aika, jolloin nitriitti nousee, laskee ja nitraattia rupeaa ilmestymään. Ja silloin harrastus vasta alkaa. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja