Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tapparalle jäi kaudesta paljon mietittävää: Yleisön kiinnostus laski – Pelaajapolitiikkaa ja pelin viihdearvoa pitää ajatella uudella tavalla

Yleisön kiinnostus Tappara on vuosikymmenen menestynein suomalaisjoukkue Liigassa. Tamperelaisjoukkuetta on luotsattu viisaasti eteenpäin talous- ja urheilupuolella. Tänä keväänä kuuden vuoden finaaliputki katkesi. Tulokseksi tuli kolmas sija ja pronssimitalit. Nyt Tappara on tienhaarassa. Tapparan yleisökeskiarvo putosi yli 300 katsojalla viime kauden runkosarjasta. Pudotuspeleissä Tapparan yleisöluvut olivat myös huolestuttavia. Puolivälierissä ja vielä välierien aluksi 5 000 katsojan rajakin oli tiukassa. Väkimäärän väheneminen on oire jostain, mutta mistä tarkalleen ottaen? Se on hyvä kysymys ja sitä Tapparassakin nyt pohditaan. Oliko Tapparan pelityyli tai pelaajisto sellainen, ettei se saanut kannattajia innostumaan? Tapparan peli on 1980-luvulta lähtien perustunut kärsivällisyyteen ja kurinalaisuuteen. Siihen pohjautui jo Rauno Korven ”Poltetun maan taktiikka”. Tällaiselle pelitavalle on ollut järkevät perustelut, sillä 1970-luvun jälkeen Tappara ei ole ollut Liigan etummaisessa rivissä palkanmaksajana. 1970-luvulla Tappara lähti ensimmäisenä avoimen puoliammattilaisuuden tielle. Joukkueessa oli silloin virtuoosimaisia tähtiä kuten Martti Jarkko ja nykyinen toimitusjohtaja Mikko Leinonen . Tapparalla oli parhaat pelaajat ja se pelasi parasta jääkiekkoa. Vuosikymmenien vaihtuessa helsinkiläisseurat, TPS, Kärpät ja välillä myös Blues ohittivat Tapparan tilipussien paksuudessa. Tapparalla ei ollut enää aina parhaita pelaajia. Sen piti keksiä muita keinoja menestyäkseen – kuten Korven nerokas ”Poltettu maa”. Tänä päivänä Tappara on harpannut Liigan kroisosten joukkoon. Toki Kärpät ja HIFK maksoivat pelaajille vielä enemmän kuin Tappara, mutta kyllä kirvespaidoillakin on millä mällätä. Onko Tappara sijoittunut rahansa oikeisiin kohteisiin? Tämän kauden hyökkäyksen kärkihankinnat Jarkko Malinen ja Antti Erkinjuntti ovat hyviä pelaajia, mutteivät sellaisia, joita fanit lähtevät illasta toiseen hallille katsomaan. Tapparalla oli joukkueessaan toistakymmentä yli 30-vuotiasta pelaajaa. Se on paljon tänä päivänä, kun jääkiekko on muuttunut nuorten, räjähtävästi luistelevien pelaajien peliksi. Tapparassa luotetaan kokemukseen. Se tekee hankintansa sen mukaan, että uudet pelaajat sopivat vanhaan hyväksi havaittuun sapluunaan. Riskittömästi. Tämä takaa paikan neljän joukkoon runkosarjassa ja vähintään muutaman sadan tuhannen euron positiivisen tilinpäätöksen joka kevät. Tapparan harjoittelun laatu on edelleen Liigan eliittiä. Tappara jaksaa jauhaa vaikka aamuun asti kuvioitaan. Mutta tarjoaako se riittävästi viihdettä faneilleen? Sanotaan, että pelityylillä ei ole mitään väliä: kun joukkue menestyy, fanit täyttävät katsomot. Tämä pitänee paikkaansa satunnaisten menestyjien kohdalla, mutta kun menestystä tulee vuosi toisensa jälkeen, kannattajat alkavat nirsoilla. Fanit odottavat jotain uutta, jotain mikä sykähdyttää. Sellaisia hetkiä Tappara tarjosi tällä kaudella sittenkin liian harvoin, vaikka mukaan mahtui myös erinomaisia vaiheita. Siksi Tapparan tämän kevään pelaajahankinnat ja pelaajapolitiikka ovat mielenkiintoista seurattavaa. Ripotellaanko omat nuoret lahjakkuudet edelleen alakenttiin ja LeKiin vai annetaanko kärkilupauksille kunnon näyttöpaikkoja Liigassa? Onko Tapparassa halua tällaiseen muutokseen? Vai ajatellaanko, että on viisainta jatkaa mahdollisimman vähin muutoksin. Ensimmäisten ensi kautta koskevien peliliikkeiden perusteella ei isoja muutoksia ole tulossa. Kun joukkueesta lähtee 174-senttinen ja 40 tehopistettä tehnyt sentteri ( Jan-MIkael Järvinen ), tilalle hommataan sentin lyhyempi, mutta pinnan enemmän tehnyt keskushyökkääjä ( Tyler Morley ).