Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tullikamari ei luovuta – Kesäkuussa on festarit, jotka ovat uudistuneen Klubin neitsyttilaisuus ja ensi kuun alussa paljastuu iso kotimainen nimiesiintyjä

45 Special ja Tullikamari ryhtyvät hedelmälliseen yhteistyöhön. Oululainen liveklubi 45 Special ja tamperelainen kulttuurikeskus Tullikamari järjestävät yhteistyössä kaksipäiväisen, kahdesta kaupungista laadukkaana livestreamina lähetettävän festivaalin. Esiintyjälista on osittain valmistunut. Mukana ovat Apocalyptica, Mokoma, Vesterinen Yhtyeineen, Jaakko Laitinen ja Väärä Raha, Katri Ylander Duo, Popeda, Eläkeläiset, Noora Louhimo Trio ja Terveet Kädet. Lisäksi kesäkuun alussa julkistetaan vielä yksi, erittäin merkittävä kotimainen esiintyjä. Uudistuneen Klubin neitsyttilaisuus Käynnissä olevan koronakriisi on ruokkinut livealan luovaa ajattelua. 45 Special on ollut aktiivinen striimikeikkojen järjestäjä jo viikkoja. Tullikamarin Klubia on puolestaan remontoitu lattiasta kattoon tauon aikana. Stayin’ Alive Festival tulee olemaan uudistuneen Klubin neitsytilaisuus. Myös yhtyeet palavat halusta päästä esiintymään. Stayin’ Alive Festivalin ohjelma muotoutui helposti ja luonnollisesti. Bändit panostavat tapahtumaan. – Kyllä tässä täytetään monen tahon toiveita. Keikkapaikat haluavat toimia, ihmiset nähdä ja kuulla elävää musiikkia ja bändit esiintyä. Luvassa on paneutumista ja näyttäviä ratkaisuja; muun muassa Popeda tulee nousemaan lavalle isolla, puhaltimilla vahvistetulla kokoonpanolla, promoottori Tero Viikari Tullikamarilta kertoo. Stayin’ Alive Festival on seurattavissa ilmaiseksi festivaalin verkkosivulla ja Facebookin kautta. Tapahtumaan on myös myynnissä erllaisia tukilippuja ja oheistuotteita. Stayin’ Alive Festival -nimeä kantava tapahtuma järjestetään 12.–13.6.2020. Kumpanakin festivaalipäivänä esiintyy neljä myöhemmin julkaistavaa huippuartistia, puolet Tullikamarilla ja puolet 45 Specialissa. Lähetys loikkii keikkojen välillä sujuvasti kaupungista toiseen: katsoja pääsee tutustumaan molempiin keikkapaikkoihin, myös kulissien taakse. Ajatus lähti Oulusta 45 Special aloitti maaliskuussa Stayin’ Alive -kampanjan, jonka myötä klubilta on striimattu jo useampi keikka. Livestream-keikkojen sarja oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tähän mennessä lähetyksiä on katsonut jo yli 200 000 ihmistä. Livestream-keikkoja Nelivitosessa ovat tehneet muun muassa Kaarle Viikate & Jukka Takalo, Kotiteollisuus ja Maustetytöt. Livestream-keikkoja on tehty omaksi ja asiakkaiden iloksi näinä poikkeusaikoina. – Livestream-keikat on otettu ilolla vastaan. Niillä on selkeästi ollut tärkeä rooli sekä yleisölle että meille tapahtumajärjestäjille arjen ilostuttajina poikkeusolojen vallitessa. Molemmin puolin tulee tunne, että parempi tulevaisuus on vielä odotettavissa, toteaa 45 Specialin ravintoloitsija ja promoottori Ilpo Sulkala . – Hyvää palautetta on tullut ympäri maapalloa. Olemme saaneet kehuja myös lähetysten laadusta, josta saisi kuulemma Ylekin ottaa oppia. Siitä suuret kiitokset Saha Prodille ja Livepaletille, jotka ovat hoitaneet tonttinsa ammattimaisesti, Sulkala jatkaa. Livestreamien laatutaso vaihtelee tällä hetkellä hurjasti, kun jokainen älypuhelimen omistaja on potentiaalinen livestriimaaja. – Me päätimme toteuttaa tämän festivaalin kunnianhimoisesti kahdesta kaupungista yhtäaikaisesti niin käsinkosketeltavasti kuin osaamme. Tuodaan ihminen virtuaalisesti läsnä huippulaadukkaan monikameratuotannon ja interaktiivisuuden avulla, lupaa tapahtuman tekninen tuottaja, Saha Prodin Mikko Pohjola , jolla on 12 vuoden kokemus livestream-tuotantojen suunnittelusta ja ohjaamisesta. Yhteistyössä on voimaa Tampereen Tullikamarilla järjestetään vuosittain yli 500 tapahtumaa. Koronapandemian vuoksi yksi Suomen aktiivisimmista konserttipaikoista on suljettu asiakkailta. Palo elävän musiikin tapahtumiin ei kuitenkaan ole sammunut – päinvastoin: ihmiset kaipaavat musiikkia ja sosiaalisuutta entistä enemmän. Tullikamarilla aloitettiin livestream-tuotannot jo vuonna 2012, mutta tuotantojen kehittäminen jäi tauolle 2015. Uusien digitaalisten palvelujen kehittäminen sai uutta vauhtia, kun yleisötapahtumat kiellettiin. – 45 Specialin Stayin’ Alive -konserttisarja herätti uudelleen pitkään muhineen ajatuksen yhteistyöstä. Yhdistämällä voimamme pystymme tuottamaan ihmisille jotain uutta, kertoo Tullikamarin promoottori Tero Viikari. – Sekä Oulu että Tampere hakevat Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Haluamme kannustaa kaikkia kulttuurialan toimijoita yhteistyöhön. Pääsyliput omantunnon mukaan Stayin’ Alive Festival on seurattavissa ilmaiseksi YouTubessa sekä Nelivitosen ja Tullikamarin Facebook-sivuilla. Linkki livestriimiin luodaan tunti ennen festivaalin alkua ja jaetaan muun muassa Stayin’ Alive Festivalin viralliseen Facebook-tapahtumaan. Tapahtumaa voi kuitenkin tukea muun muassa ostamalla Early Bird Stays Alive -liput, joiden myynti aloitetaan keskiviikkona 6. toukokuuta Lippupisteen ja Tiketin verkkokauppoissa. Myyntiin tulee myös VIP-paketteja ja muita Stayin’ Alive Festival -tuotteita. Festivaalia voi tukea myös tapahtuman aikana. Tuloilla tuetaan molempien keikkapaikkojen livetoiminnan jatkumista, livestreamin toteuttavia yrityksiä sekä esiintyviä artisteja ja heidän työntekijöitään. 45special.com tullikamari.net sahaprod.com livepaletti.fi