Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Näin Greta Thunbergista tuli 15-vuotiaana ilmastoliikkeen keulakuva

Greta Thunbergin perheen tarina ilmestyi suomennettuna Tammelta sopivasti samaan aikaan, kun ruotsalainen ilmastoaktivisti purjehti kohti New Yorkia. Tällaisia julkisuuden henkilöiden kirjoittamia kirjoja lukiessani toivon usein, että kirjoittamiseen olisi osallistunut myös alan ammattilainen. Niin nytkin. Perheen tarina voitaisiin kertoa huomattavasti kiinnostavammin, kenties myös vaikuttavammin. Pirstaleinen teos hyppelee perheen tarinasta ilmastokriisiä käsitteleväksi pamfletiksi ja takaisin. Perhe on kirjoittanut tekstiä mahdottomaksi muuttuneen elämän keskellä, perheen kahden lapsen oireillessa niin voimakkaasti, että arki rajoittui kodin seinien sisään. Toivottavasti kirja saa puutteistaan huolimatta mahdollisimman laajan lukijakunnan. Aihe ei voisi olla tärkeämpi. Greta Thunberg on itse täysin tietoinen siitä, ettei hän tarjoa lukijoille sitä, mitä he kaipaavat. Esilukijat toivoivat kirjaan lisää kuvausta perheen lasten elämästä. Thunbergin vastaus oli: ”Tämä kirja käsittelee ilmastoa ja sen kuuluukin olla ikävää. Saavat luvan kestää.” Ei tarpeeksi toivoa Tämä on Thunbergin mielestä asian ydin. Maailma on kriisissä, mutta käyttäydymme kuin niin ei olisi. Median ja ihmisten huomio suuntautuvat vääriin asioihin: julkisuuden henkiöiden elämään, elokuvagaaloihin ja jalkapallopeleihin (tai tämän kirjan kirjallisiin ansioihin). Ilmastokriisi ei näy tiedotusvälineissä, työpaikoilla, koulussa eikä ihmisten arjessa. Thunbergia kritisoidaan siitä, ettei hänen viestinsä sisällä tarpeeksi toivoa. ”En halua teidän olevan toiveikkaita. Teidän pitää olla hädissään. Teidän pitää tuntea pelko, jota itse tunnen joka päivä. Ja sitten teidän pitää toimia niin kuin talomme olisi tulessa. Sillä sehän on”, Thunberg kirjoittaa. Oopperalaulaja Malena Ernman luopui maailman oopperalavoista, koska hänen Greta-tyttärensä voi niin huonosti. Juuri viidennen luokan aloittanut lapsi itki kaikki päivät sekä lakkasi puhumasta ja syömästä. Vanhemmat keskittyivät pitämään tyttärensä hengissä ja kirjaamaan ylös tämän nielemät suupalat. Perhe muuttaa tapoja Vähitellen vanhemmat ymmärtävät, että vaikka Gretalla on Aspergerin oireyhtymä, tytär on myös oikeassa. Greta ei pysty unohtamaan koulussa kuulemiaan asioita ilmastonmuutoksesta ja merten muovilautoista. Hän saa koko perheen muuttamaan elintapansa: luopumaan lentämisestä ja hankkimaan sähköauton. Viisitoistavuotiaana Greta Thunberg aloittaa koululakon ilmaston puolesta ja alkaa voida paremmin. Hänen elämällään on nyt tarkoitus. Valikoivan puhumattomuuden häiriöstä kärsinyt lapsi pystyy teini-iässä hämmästyttävästi pitämään puheita suurelle yleisölle. Hänen puheensa eivät ole puuta heinää, vaan perustuvat IPCC:n eli hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin raportteihin. Suomalainen Faktabaari kävi yhden puheista läpi kohta kohdalta, ja faktat pitivät paikkansa. Thunbergin diagnoosia on yritetty käyttää lyömäaseena häntä vastaan. Greta Thunberg itse kutsuu Aspergerin oireyhtymää supervoimakseen. Ilman sitä hän olisi voinut sulkea silmänsä ilmastokriisiltä ja elää normaalisti kuten kaikki muutkin. Ilman sitä hänestä ei olisi tullut ilmastoliikkeen keulakuvaa. Korjaus 27.9. klo 10:59: lisätty suomentajan nimi.