Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Huvivene karille Lempäälässä yöllä – neljä matkustajaa pääsi rantaan: ”Akuuttia uppoamisvaaraa ei ollut”

Huvivene ajautui karille Kollonnokassa Lempäälässä Laikanlahden kohdalla myöhään perjantai-iltana. Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Juuso Nummela kertoo, ettei kukaan loukkaantunut. – Tilanne hoidettiin niin, että Lempäälän yksikkö tavoitti maita pitkin veneessä olleet henkilöt, jotka olivat rantautuneet. Akuuttia uppoamisvaaraa ei ollut. Kyseessä oli moottorivene, Nummela kertoi puolen yön jälkeen lauantaina. Turmapaikka sijaitsee hyvin lähellä rantaa, joten veneestä oli lyhyt matka kuivalle maalle. Kukaan veneessä olleista ei joutunut vedenvaraan. Paikalle hälytettiin vajaat kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä. – Lähtö tehtiin isommalla lähtötiedolla kuin se lopulta olikaan, mutta parempi näin, Nummela sanoo. Varhain lauantaiaamuna tarkkaa syytä karille ajoon ei ollut. Veneestä rikkoutui moottori, mutta vene saatiin kuitenkin rantaan. Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta vesiliikenneonnettomuudesta noin kello 23.30 perjantai-iltana. Päivitys 29.6. kello 7.25: Päivitetty juttuun tieto karilleajopaikan sijainnista lähellä rantaa.