Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kaupallinen yhteistyö: Anatomic Functional Training - Selkä kipeä ja fyssari sanoi, että ”sulla ei ole syviä lihaksia ollenkaan…”

Nykyinen käypähoitosuositus antaa ohjeeksi yleisen lihasten vahvistamisen. Se on vanhentunut, sillä tosiasiassa se saattaa pahentaa oireita, koska useimmiten kyseessä on kontrollihäiriö. Vesa Lehtolan väitöstutkimuksen mukaan liikekontrolliharjoittelu on tehokkaampi tapa hoitaa selkää, kuin yleinen vahvistaminen. Oulun yliopiston Professori Jaro Karppinen sanoi YLE:n haastettelussa, että hoidoissa fokusoidutaan liiaksi rakenteellisiin vikoihin, jotka useimmiten eivät ole se ongelma. Ongelma on se, että selkää ei käytetä oikein tai optimaalisesti. Treenasin oman selkäni rikki, mutta löysin toimivan ratkaisun –Valmentaja Jukka Harju Kun selkä on kipeä, on aika vaikea keskittyä elämässä mihinkään, se syö kaiken energian. Olen Jukka Harju . Asun Ylöjärvellä tyttäreni ja puolisoni kanssa. Nuoruuteni, tuonne 26v saakka, olin se tyyppi, joka veti yli 200 kg maasta, pelasi lätkää ja nyrkkeili. Treenasi säännöllisesti ja söi tarkasti. Toimin personal trainerina. Selkäni oli aina jumissa, se oli jäykkä ja aina piti heilutella ja kierrellä, että se tuntui toimivan. Tein paljon, siis todella paljon, selkää, vatsoja ja kylkiä isoillakin painoilla, satoja toistoja (nyt myöhemmin tiedän, että se lähinnä jumitti minua ja heikensi syvien aktivaatiota). Sitten se tapahtui. Kaiken päälle selkä meni yhdessä maastavedossa oikein kunnolla jumiin. Sain itseni kotiin, mutta seuraavana aamuna en saanu sukkia jalkaan, kun selkää särki. Varasin ajan tarkistukseen ja hoitajani alkoi testata muutamaa liikettä ja totesi: ”sulla ei ole syviä lihaksia ollenkaan…” Vedin 235 kg maasta, joten luulin, että selkäni on vahva. Selkää manipuloitiin vähän, mutta pääasiassa sain tarkkoja jumppaohjeita, tai siis yhden liikkeen (myöhemmin todettiin magneettikuvilla kyseessä olevan pullistuma). Olin tehny todella paljon vatsatreenejä ja oikeasti monipuolisesti, mutta kuten ilmi kävi, ne eivät olleet kohdentunut riittävän hyvin tukilihaksiin, eikä varsinkaan ollut integroitunut niin, että pystyisin kunnolla pelaamaan ja nostamaan. Minulta puuttui liikkuvuutta ja kontrollia. Usein selkäkipuja ei tutkita kunnolla. Tutkimus saattaa jäädä vain yhdelle alueelle, kun ongelmat saattavat johtua kontrollista, liikkuvuudesta tai heikkoudesta. Nämä kaikki kolme osaa pitäisi ottaa huomioon. Heikolle, jopa yliliikkuvalle selälle liikkuvuusharjoittelu tekee pahaa, kun taas huonosti liikkuvalle selälle vahvistaminen voi lisätä kipuja pahastikin. Kaikki taas tarvitsevat kontrollia, eli oikeiden asentojen hallintaa, mikä on pohjana sekä liikkuvuudelle että vahvistamiselle. Tajusin, että jokainen metodi on hyvä, mutta vain osa totuutta – Tarvitaan kokonaisuus Mitä sitten tapahtui. No hetkeksi kaikki salitreenit ja kaikki pelit jäivät pois. En oikein uskonut, että mikään voi auttaa, koska olin treenannu aikaisemminkin todella monipuolisesti ja olin vetänyt vatsaa sisään treeneissä ja pitänyt huolta selän asennosta kyykyissä ja maastavedoissa. Piti siis kokeilla jotain täysin erilaista. Opiskelin faskian liikkuvuutta ja sen roolia lihasten aktivoinnissa. Opiskelin liikekontrollia ja aivojen toimintaa kokonaisten liikekaavojen ohjaamisessa. Ratkaisu ei ollut mikään yksittäinen juttu, eli olin kyllä vahvistanut lihaksia ja vetäny vatsaa sisään ja olin tehny suorille ja vinoille liikkeitä ja olin pelannut kiekkoa ja sählyä missä tulee monipuolista liikettä, MUTTA se mikä tästä puuttui, oli selkeä systeemi, missä pitää erikseen ja yhdessä tehdä kolmea asiaa: Kontrolli ja liikkuvuus, sitten monipuolista toiminnallista vahvistusta laadukkailla liikkeillä ja kolmanneksi integrointi, eli erilaiset koko kehon liikkeet jotka treenaavat lihastoimintaketjuja. Keskivartalo ”koulutetaan” tukemaan myös käsien ja jalkojen toimintaa. Isoin juttu oli, että se pelkkä vahvistaminen tai vatsan sisään vetäminen ei todellakaan riitä; kumpikaan ei suurimmalla osalla itseasiassa aktivoi syviä ollenkaan, kun asiaa oikeasti mittaamaan lähdetään. Pelkkä kontrollikana ei riitä, koska ongelmia on usein faskian liikkuvuudessa ja lihasheikkoudessa Salaisuus ei siis ole yhdessä oikeassa tavassa tai liikkeessä, salaisuus on yhdistää nämä kaikki kriittiset osat ja laittaa ne oikeaan järjestykseen. Liikkeitä pitää olla useita, koska vain osa toimii ja useamman harjoittaminen kehittää kokonaisuutta nopeammin ja kokoajan pitää edetä. Saman toistaminen liian pitkään ei toimi. Vaihtelu ja eteneminen, mutta kuitenkin riittävä määrä toistoja toimivat. Tästä kehitin Toiminnallisen selkätreenin , missä onkin mukana jo yli 3000 treenaajaa "16 vuotta kroonisesta selkäkivuista kärsineenä ja melkeinpä kaiken siihen kokeilleena olen yllättynyt. Vasta viikko treenejä takana ja särkylääkkeittä olen nukkunut neljä yötä. Ainoa miinuspuoli, että "yölläkin pitää nousta vessaan" ainakin pari kertaa. Toki kipua on edelleen, mutta selvästi vähemmän ja suurin osa varmasti johtuu jumeista jotka vetää kroppaa väärin ja siksipä tähän alettiinkin. Mieli ei myöskään ole niin maassa, on nimittäin taas uskoa ja toivoa kivuttomammasta elämästä vaikka vasta hyväksyin että en saa koskaan apua mistään. Ja lääkäri vielä meinasi heittää tämän yrittäjän työkyvyttömyyseläkettä hakemaan! Jännittävää huomata tilanne 11 viikon kuluttua..." – Henni Niilekselä Pääsin itse takaisin kuntoon ja olen itseasiassa nyt 39-vuotiaana paremmassa kunnossa selkäni suhteen, kuin mitä olin 25-vuotiaana Nykypäivänä, vaikka minulla on pullistuma, pystyn toimimaan täysillä. Olen vetäny kaksi kertaa oman painon maasta (yli 160 kiloa) ilman vyötä, pystyn kamppailemaan 100 % teholla ja olen tehny ennätykset turkkilaisessa ylösnousussa ja yhden käden tempauksessa pullistumani jälkeen! Selkäni kestää istua lennot Amerikkaan ja se kestää nostella ja leikkiä 7-vuotiaan tyttäreni kanssa. Tutustu Toiminnalliseen Selkätreeniin tästä Tämä treeni ei vaadi erikoisia välineitä. Yksi sarja kestää minuutin, eikä tässä ”revitä” eikä ”rikota” kehoa – Kaikki tehdään kevyesti ja ilman kipua. Liikkeisiin opetellaan laatua ja tehdään oikeat yhdistelmät. Kun lihaksiin halutaan kontrollia, se ei vaadi tunteja, se vaatii minuutteja, oikeita liikkeitä oikealla tempolla. Kurssilla saat eri tasoisia versioita kaikista liikkeistä, kurssi kehittää terveyttä jota tarvitset arkeen tai jos haluat kehittyä treeneissäsi. Materiaali jää sinulle lopuksi elämääsi ja voitkin kehittää sen kanssa corea pitkälle eteenpäin. Kuten huomaat, olen aika innoissani tästä, selkäni on vahvempi ja liikkuvampi kuin koskaan. Tutustu Toiminnalliseen selkätreeniin jos sinulla on jumeja tai kipuja selässä. Tai jos haluat ohjelman joka varmistaa, että niitä ei tule. Treenaa ohjelma (8 viikkoa) läpi, 5-20min per treeni 3-5 kertaa viikossa ja jos et huomaa että keskivartalosi on vahvempi, liikkuvampi ja pystyt tekee liikkeitä paremmin, maksamme rahasi takaisin. Laita vaan mailia ja kerro, että teit ohjelman, mutta se ei toiminut ja palautamme rahasi! Ohjelma jää sinulle ja voit käyttää sen liikkeitä lopun elämääsi aina kun tarvitset. ”Vaihdoin työpaikkaa ja kävin lakisääteisessä työhöntulotarkastuksessa. Olin kertonut työterveyshoitajalle, että olen ostanut Jukka Harjun Natural Bootcampin (perustuu samoihin periaatteisiin kuin toiminnallinen selkätreeni) 12 viikon valmennuksen, jonka hoitaja oli kirjannut sen tietoihini. Perjantaina poikkesin lääkärintarkastuksessa ja lääkäri otti heti puheeksi tämän valmennuksen. Oli ihan fiiliksissä, koska on Jukan ahkera seuraaja ja tehnyt myös näitä harjoitteita. Ja eniten mä olin fiiliksissä, kun lääkäri oli niin tämän jutun takana. Lääkäri tsekkasi mun selän, jossa on aika paha skolioosi. Tuumasi siihen vaan, että näillä harjoitteluilla saat varmasti pidettyä selän kunnossa. Yleensä lääkärit ovat olleet ensimmäisenä tarjoamassa vaikka mitä lääkkeitä, nyt vaan neuvottiin jatkamaan tällä ladulla. Respect. Ennen tätä olen käynyt lääkärissä yli seitsemän vuotta sitten ja tavoitteena on, että seuraavaan seitsemään vuoteen ei tarvitse mennä. Teet hienoa työtä Jukka!” – Miia Vilja ”Haluan lähettää tämän viestin AFT:n porukalle, joiden ansiosta seison suorassa, kykenen kävelemään, nousemaan rappuja…. niin – elämään lähes täysin kivutonta elämää. Vuoden 2018 syyskesällä sain välilevyn pullistuman, joka oli aika hurja oireiltaan. Olen ollut pahimmillaan (vielä viime syksynä) lähes 45 asteen kulmassa (totta, en olisi minäkään uskonut, jos en olisi itse kokenut) vasemmalle. Käsittämätöntä, että ihminen voi olla edes niin pahassa kierossa. Kaikki sattui ihan kammottavalla tavalla. Olin täysin lamaantunut ja pelkäsin, voinko enää koskaan liikkua ja miten tästä ylipäätään enää voidaan jatkaa elämää. Olen ollut hyvin liikunnallinen ja tämä oli hyvin vaikeaa minulle. Ortopedi oli jo leikkauksen kannalla, mutta onneksi keskustelin useaan kertaan Kuopiosta Mehiläiseen kulkevan ortopedin kanssa, joka sanoi kerta toisensa jälkeen, jotta hänen mielestään ei kannata leikata, vaan nyt odotetaan edelleen. Näin tein. Lokakuussakohan se oli, kun aloitin teidän selkätreenin. Vähitellen, varovasti, vähitellen, varovasti…. Pikkuhiljaa ja tosiaan ehdottomasti varovasti lisäten tehoa ja liikkeitä. Olin alkuun kuin puupökkelö ja heijastekipu oikeaan jalkaan jatkui erittäin pahana. Hyvin nopeasti aloin huomaamaan, että selkätreenistä oli selkeää apua. Joo, kuulostaa telkkarimainokselta, mutta totta se on. Nyt on maaliskuun 20. päivä ja seison suorassa, käyn lenkillä päivittäin (erityisen pitkillä lenkeillä heijastekipua oikeaan jalkaan vieläkin kyllä tulee), kipittelen välillä ilman hissiä kävellen 5. kerrokseen, kannan töissä tietokonelaukkua 3. kerrokseen, elämänilo on palannut ja tunnen saaneeni uuden mahdollisuuden. Kiitän teitä erityisen lämpimästi. Ilman teidän apuanne – en tiedä, miten olisin elämääni jatkanut. Juu, edelleen jatkan joka aamu treeniä.” Kiittäen – Ritva Anatomic Functional Training ”AFT” valmennuksia tehty 12 vuotta. Yli 12,000 asiakasta. Spesialistoitunut ohjelmiin, jotka eivät ylirasita, vaan päinvastoin purkavat sitä. Eivät aiheuta kipuja ja jumeja, vaan päinvastoin poistavat niitä. Yli 3000 treenaajaa on mukana Toiminnallisessa selkätreenissä Monipuoliset verkkovalmennukset ovat täydellisiä videovalmennuksia. Niissä on mukana jo yli 12,000 osallistujaa. Tutustu verkkovalmennuksiin tästä